Työkirjan tarpeellisuudesta kieltenopetuksessa

Rehtori Mikko Jordman loi kyselyn työkirjojen tarpeellisuudesta yläkoulussa Facebookin Suomen opettajien ja kasvattajien foorumissa #SOKF:ssa tällä viikolla. Aiheellinen ja monen rehtorin mielessä oleva kiperä kysymys aiheutti vilkasta keskustelua, jossa erityisesti kieltenopettajat aktivoituivat. Suurin osa kieltenopettajista oli selkeästi työkirjojen kannalla, mutta myös eriäviä mielipiteitä löytyi.

Aihe innosti bloggaamaan pienen tauon jälkeen. Aluksi todettakoon, että taustaltani olen kieltenopettaja, oppikirjalija sekä rehtori. Kolme eri roolia antavat eri näkökulmia. Pyrin kuitenkin tiivistämään ajatukseni, mikä on haasteellista.

Olen huomannut omassa opetuksesstani, että oppikirjojen tekstit jäävät välillä liian vähäiselle käytölle sekä hyödyntämiselle. Tekstejä toki käsitellään ja suomennetaan. Oppikirjailijoiden hyvin hiomien tekstien avulla kerrataaan sekä viritellään aivot kielenopiskelulle oppitunnin alussa, mutta oppilaiden oma osuus voi helposti jäädä irralliseksi kun siirrytään työkirjaan. Mitä sitten oppilaat (tai opettaja halutessaan) voisivat tehdä?

Työkirjoissa olevien valmiiden tehtävien sijaan oppilaat voivat itse laatia kysymyksiä käsiteltävästä tekstistä vihkoon tai sähköiseen oppimisympäristöön. Nämä voidaan koota esim. Paddlet-seinälle. Käytössä olevia vihkoja voidaan vaihtaa pareittan. Oppilaat voivat laatia väittämiä,  sanaristikoita sekä pelata esim. hirsipuuta. Työtapa eriyttää samalla, koska taitavat oppilaat voivat laatia enemmän kysymyksiä, väittämiä jne.

Valmiiksi laaditusta kappaletekstistä voi opettaja tai oppilas poistaa keskeiset sanat (esim. ryhmittäin substantiviit, verbit, adjektiivit jne. tai kaikki nämä sekaisin). Nämä kootaan taululle kaikkien näkyviin, jonka jälkeen oppilaat voivat suullisesti alkaa sijoittaa taululla olevia sanoja kappaletekstiin. Valmiiksi aukotetun kappaletekstin avulla voi myös harjoitella kuullun ymmärtämistä, koska opettajalla on joka tapauksessa äänite käytössä. Valmis teksti voidaan pilkkoa osiin, jolloin tehtävänä on yhdistää pilkotut osat loogiseksi kokonaisuudeksi. Valmiin tekstin aikamuodot voidaan myös muuttaa tapahtumaan menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Oppilaan sekä opettajan on helppoa laatia mekaanisia aukkotehtäviä kappaletekstin avulla. Varsinaiset käännöslauseet jättäisin kuitenkin opettajan laatimiksi, koska juuri käännöksissä tarvitaan syvempää kielellistä osaamista. Draamapedagogiikkaa taitavat osaisivat varmasti myös antaa vinkkejä kappaletekstien elävöittämiseen.

Kappaleteksti toimii yleensä hyvänä pohjana käytävälle kielioppiasialle. Jos työkirjaa ei ole käytössä, on hyvä laatia koonti keskeisistä asioista esimerkiksi vihkoon. Sähköiset oppimisympäristöt toimivat hyvänä alustana mekaanisten asioiden harjoitteluun, koska oppilas saa palautteen heti ja asioita voi drillata niin kauan, että ne varmasti sujuvat moitteetta. Paperista työkirjaa käytettäessä samantyylinen drillaaminen on vähäisempää, vaikka oppilas sen oikean vastauksen peittäisikin. GAFE, Moodle, Pedanet sekä ikivanha ohjelma HotPotatoes siis edelleen kunniaan! 😉 Drilaamisen jälkeen onkin aika soveltaa omaa oppimista oppilaan omien esimerkkien avulla. Tuttujen lauseiden sijaan esimerkit voivat olla kuvia, sarjakuvia, pieniä videoita jne.

Vaikka opettajalla ei olisi käytössään työkirjaa, voi hän edelleen käyttää oppikirjailijoiden laatimia laadukkaita ja kielitarkastettuja oppikirjan äänitteitä, opettajanopasta sekä muita mahdollisia kustantajan sähköisiä kokonaisuuksia. Opettajanoppaasta saa useimmiten valmiit pelipohjat sekä suulliset tehtävät. Opettajalla on varmasti myös tallessa yksi ylimääräinen työkirja, josta voi heijastaa kuuntelutehtävät oppilaiden näkyville. Myös koepakettien käyttämättömiä osioita voi hyödyntää harjoittelussa unohtamatta SUKOLin kokoamia laadukkaita harjoittelumateriaaleja. Lukemattomat podit, Youtuben videot sekä sivustot (British Council, Svenska nu, YLE, TV5MONDE ) tarjoavat monien muiden sivustojen tavoin autenttista materiaalia oppimisen tueksi, jolloin oppiminen ei ole ainostaan sidoksissa tekstikirjaan. Yhteistyö oman aineen kollegojen kanssa on tällöin arvokasta oman ajan säästämiseksi. Miten olisi esim. oma Facebook ryhmä teemalla x kielen opetus ilman työkirjaa?

Mitä oppilas voi tehdä kotona ilman työkirjaa?

Oppilaalla on käytössään tekstikirja, jolloin hän voi koota vihkoon tai sähköiseen ympäristöön opittavan aineksen keskeistä sanastoa jo ennen aiheeseen siirtymistä. Nämä voidaan purkaa sekä laajentaa yhdessä oppitunnilla. Moni kustantaja sijoittaa varsinaiset kappaletekstit työkirjaan, mutta monesta tekstikirjasta löytyy myös pieni perussanasto, jota voi hyödyntää netissä olevien sanakirjojen lisäksi. Käsiteltävä aihepiiri tulee tällä työtavalla huomattavasti oppilaalle läheisemmäksi. Yhteisen koonnin sekä yhdessä määriteltyjen ns ehdottomasti opeteltavien perussanojen jälkeen on aika harjoitella oikeinkirjoitusta perinteiseen tai sähköiseen vihkoon. Toki sanojen opiskelu opettajan vinkaamien hyvin Quizletien avulla on myös aina hyvä keino opiskella sanoja. (Quizletista löytyy hyvin eritasoisia harjoituspattereita, joista osassa löytyy suoranaisia virheitä. Sen vuoksi opettajan ”ennakkotarkastus” on paikallaan, ettei oppilas opi jotain asiaa väärin.)

Oppilas voi tehdä ajatuskartan oppikirjan tekstistä. Seuraava vaihe on opetella kertomaan aluksi tekstikirjan avulla keskeiset asiat ajatuskartasta. Harjoittelun myötä tekstikirja jää pois ja yhtenä tavoitteena voisikin olla, että oppilas kykenee kertomaan keskeiset asiat suullisesti opettajalle. Työtapa erityttää hyvin ja se tukee kielen suullista osaamista sekä sen harjoittelun tärkeyttä.

Yksi oppilaitteni suosima kotitehtävä on ollut tehdä sanakoe omalle parille tai opiskeluryhmälle kotona. Saamani palautteen mukaan sanat ovat jääneet jopa paremmin tällä tavalla mieleen, koska kokeen laatinut oppilas on myös korjannut tekemänsä sanakokeen. Mielestäni oppilaat ovat osanneet valita hyvin kysyttävät sanat ja kokeen lopuksi olemme katsoneet, miltä opettajan laatima sanakoe olisi näyttänyt. Suuria eroja emme ole huomanneet.

Olen jättänyt kotiin ns luovan työn kuten esimerkkilauseiden teon kielioppiasiasta, pienen  kirjoitelman teon, sanaston laajentamisen tai aiheeseen liittyvien linkkien haun kohdemaasta. Nämä ovat olleet usein mieluisia tehtäviä niiden konkreettisuuden vuoksi.

Summa summarum

Kuntien talousahdinko heijastuu väistämättä koulumaailmaan ja toimintaan annettaviin resursseihin. Moni rehtori kamppailee parhaillaan, miten entisillä  resursseilla kyetään tarjoamaan oppimateriaali uuden OPSin myötä. Yläkoulun portaittainen siirtyminen uuteen OPSiin helpottaa hieman ahdinkoa, mutta vain vähän. Miten jakaa niukat resurssit mahdollisimman tasaisesti siten, että kaikki kokevat tulleensa tasapuolisesti kohdelluiksi?

Olisiko kaikissa aineryhmissä syytä palata perusasioiden pariin? Mitä oppitunneilla tehdään ja miten oppilas oppii? Pedagogeina olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että monipuolinen toiminta oppitunneilla on kaiken a ja o. Se on suullista ja kirjallista toimintaa ja se on toimintaa yksin, pareittain sekä ryhmissä. Se on keskustelua, väittelyä, kuvaamista, äänittämistä, katsomista, yhdessä pohtimista sekä toinen toistemme kuuntelua.

Oppiminen on siirtymistä omalta mukavuusalueelta pois. Epätietoisuuden tunne on epämiellyttävä, mutta siitä(kin) suomalainen hyvin koulutettu opetuksen ammattilainen selviää takuuvarmasti. Voisitko sinä ammattilaisena vähentää koulun rehtorin ahdinkoa? Voisitko sinä osaltasi antaa taitoaineiden opettajille paremmat mahdollisuudet hankkia työaineita sekä -tarvikkeita? Pienillä joustoilla sekä yhteistyöllä kaikki voittavat, ajan mittaan.

Rehtorin jouluisia ajatuksia

Bloggauksessani on ollut pitkä tauko, koska minulle avautui uusia ammatillisia haasteita lukuvuoden alussa. Aloitin vs rehtorina yhtenäiskoulussa elokuussa ja syyskuussa olinkin jo varsinainen reksi. Paljon on tapahtunut ja monta asiaa olen oppinut yhdessä hyvän työyhteisön tukemana. Ja paljon jäi vielä opittavaa jäljelle.

En ole koskaan ollut mikään puheiden pitäjä. Paine puheen suhteen olikin melkoinen, koska niitä piti olla kaksi. Yksi puhe alakoulun ja toinen puhe yläkoulun juhlaan. Alakoulun ”puheongelman” ratkaisin neuvokkaan luokanopettaja-ammattilaisen avulla. Ujutimme puheeni 3. luokkalaisten jouluiseen näytelmään, jossa minulla oli äidin rooli. Se tulikin luonnostaan, nyansseineen. ”Miten rehtori voi alentua näytelmään lasten kanssa?”, kuului yksi vanhemman kommentti. Onnistuimme 3.-luokkalaisten kanssa hyvin, joten uusia ”alentumisia” on tiedossa. 😉

Olen aina pitänyt Pekka Simojoen Tulkoon joulu-laulusta ja sen ensimmäinen säkeistö toimikin yläkoulun puheen runkona. Olemme suunnitteluryhmässä syksyn aikana tutustuneet Syvien vahvuuksien koulu-liikeeseen, joten oli luonnollista, että toin puheessani esille vahvuuksia Juhani Räsäsen joulukuisen postauksen innostamana. 7. luokan oppilaat lauloivat laulusta ensimmäisen säkeistön, minkä jälkeen pidin puheeni. Sen lopuksi lauloimme yhteislauluna laulun muut säkeistöt. Tämä tuntui toimivan mukavasti.

Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus

Opettajat aloittivat kouluvuoden elokuussa 10. päivä ja parin päivän päästä aloitimme yhdessä syyslukukauden. Syksyn aikana olemme juhlistaneet kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen, syntymäpäivää, josta on kulunut aikaa 150 vuotta. Maailman suurkaupungeista Pariisi on ollut paljon esillä, sillä perjantaina 13. marraskuuta Pariisi joutui ISISin terrori-iskun kohteeksi. Osanotosta kertovat ilmaisut Je suis Paris sekä Nous sommes Paris tulivat tutuiksi myös ranskan tunneilla. Kolmen päivän suruajan jälkeen pariisilaiset nousivat jaloilleen vastustamaan terrorismia yhdessä muun maailman kanssa.

Pariisista kuului hyviä uutisia 12. joulukuuta, jolloin 195 maata solmi maailman ensimmäisen kaikkia maita oikeudellisesti sitovan kansainvälisen ilmastosopimuksen. On hienoa huomata, miten terrorismin vastustamisen lisäksi maailman maat kykenevät yhteistyöhön, kun kyseessä on tarpeeksi suuri, yhteinen, iso asia.

Muistojen virta, lapsuuden sadut

Joulua pidetään iloisena juhlana, mutta se voi myös olla surullista aikaa. Muistan hyvin jouluaaton, jolloin aioin soittaa fammolle. Kunnes muistin, ettei minulla ole suoraa linjaa taivaaseen. En ollut kyennyt poistamaan hänen numeroaan kännykästä, joten tallessa olevaan numeroon ei enää saatu yhteyttä.

Ilon ja surun lisäksi joulu on monien perinteiden aikaa. On hyvä muistaa, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa viettää joulua vaan onnistunutta joulua voi viettää monella eri tavalla. Jouluaaton ei tarvitse olla juuri 24.12. vaan aattoa voi juhlistaa sinä päivänä, jolloin ne kaikkein läheisimmät ihmiset ovat lähellä. Mielestäni tärkeintä on olla yhdessä siten, että kaikilla on hyvä mieli. Kenenkään ei tule olla jouluna yksin.

Sanoma joulun on uusi mahdollisuus

Joulun sanoma on hyvä tahto. Voin osoittaa hyvää tahtoa antamalla anteeksi ja olemalla ystävällinen ja auttavainen. Näin voin lisätä omaa onneani. Joulua odotellessa on myös hyvä pohtia, mistä olen kiitollinen. ”Voi ei, keittiössä on kamala kaaos. Siitä huolimatta olen kiitollinen siitä, että olen viettänyt hauskan hetken minulle rakkaiden ihmisten seurassa.” Voin siis keskittyä asioihin, joista olen kiitollinen ja näin voin kehittyä paremmaksi ihmiseksi. Yhtä lailla voin keskittyä asioihin, joihin olen pettynyt ja näin minusta tulee katkerampi ihminen. Valinta on minun omani, ei kenenkään muun.

Hyvää tahtoa tarvitaan siis vuoden jokaisena päivänä. Hyvää tahtoa voi näyttää iloitsemalla toisen onnistumisesta, noudattamalla hyviä tapoja, hyväksymällä se, että me kaikki olemme erilaisia. Hyvää tahtoa on myös se, miten me kohtelemme toinen toisiamme, miten me huomioimme toisemme, tervehdimme, välitämme toisistamme.

Uusi vuosi tuo mukanaan uudet mahdollisuudet. Uuden vuoden ja lukukauden alkaessa on hyvä aika arvioida omaa opiskelua. Olemalla utelias ja sinnikäs voin edistää omaa oppimistani. (Terveiset tässä samalla sille 7C:n oppilaalle, jonka piti kirjoittaa pieni 63 sanan kirjoitelma ruotsiksi. Hän palautti minulle aineen, jossa oli 63 lausetta!) Myös itsehillintä on välillä paikallaan, koska tulokset eivät välttämättä ole näkyvissä heti.

Tänään alkaa kauan odotettu joululoma. Syksyn aikana olemme oppineet, välillä kenties hieman epäonnistuneet. Kaikesta huolimatta me kaikki olemme kasvaneet ihmisinä. Joululomalla meillä on aikaa kerätä voimia kevään uusiin koitoksiin. Haluan kiittää koulun henkilökuntaa sekä tietenkin oppilaita tästä mieleeni jäävästä syksystä. Toivon teille rauhallista ja leppoisaa joulunaikaa omien läheisienne parissa. Uskaltakaa tehdä oman näköinen joulu, jolloin kaikilla on hyvä tahto ja hyvä olla.

Rauhallista ja ihanaa joulunaikaa!

Digabi-kouluttajaksi

Ylioppilastutkintolautakunnan valtuuttamana julistan teidät Digabi-kouluttajiksi.

 

Näillä sanoilla projektipäällikkö Matti Lattu lähetti meidät 44 kouluttajaa maakuntiin levittämään tietoa ylioppilaskirjoitusten sähköistämisestä. Olimme viettäneet yhdessä kaksi tiivistä ja hyvin antoisaa koulutuspäivää. Teen pienen koonnin tärkeäksi kokemistani asioista. Nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä vaan kuvaavat pikemminkin ajatusteni virtaa koulutuksen jälkimainingeissa.

Avoimuus ja kehittäminen

Nostan hattua projektiryhmälle rohkeudesta kehittää ja käydä keskustelua kentällä toimivien ammattilaisten kanssa. Hyvän järjestelmän tekeminen yhdessä on todellista kehittämistä 2010-luvulla. Totesimme yhdessä, miten ylioppilastutkintolautakunta on ottanut upean harppauksen 1800-luvun maailmasta 2000-luvun digitaalisiin ympäristöihin.

Järjestelmän kehittämiseen yhdessä kuuluu keskeneräisyys. Tämän vuoksi lausuntakierrokselle annetut luonnokset eivät ole lopullisia vaan meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa niin halutessamme. Hallintotieteilijän näkökulmasta tämä on myös toimiva tapa sitouttaa muutokseen osallistamisen kautta. Niin tai näin, tämä on toimiva juttu!

Avoimuuteen kuuluvat myös toimivat Digabi-nettisivut, jonne on kerätty monipuolisesti materiaaleja sekä webinaarien nauhoituksia. Epävarmuuden sietäminen on yhtä lailla koetuksella koko sähköistämisprosessin aikana, koska kaikkiin kysymyksiin ei ole vastauksia, vielä. Malttia, malttia, tästä tulee hyvä kokonaisuus oli helpottava ahaa-elämykseni ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen.

Sähköistäminen ei ole vain YTL:n kotkotuksia

Ylioppilastutkintolautakunta toimii Opetusministeriön alaisuudessa, jolloin viimeksi mainittu määrittelee toiminnan sekä kehittämisen suuntaviivat. Yksityiskohta, joka helposti unohtuu lukion arjen keskellä.

Tikulta käynnistäminen on toimiva juttu!

Myönnettäköön, että olin aluksi melko skeptinen käynnistämisen suhteen. Sen vuoksi otin koulutukseen mukaan pc:n sijaan oman mac koneeni, jotta näen sekä koen, miten  kokeen voi käynnistää macilla. Meitä skeptikkoja oli muitakin… Eipä siinä kovin kauan mennyt aikaa kun koneet, käyttöjärjestelmistä riippumatta, oli buutattu tikuilta.

Muutama vinkki mac-ihmisille: Konetta käynnistettäessä pidä alt-näppäintä pohjassa Esc’in sijaan. Jos sinulla on retinanäyttö, tässä vaiheessa tekstit tulevat äärimmäisen pienellä näkyviin vasemmalle ylänurkkaan. Saat suurennettua tekstiä ctrl- ja + näppäimillä. Cmd ei yllättäen toiminut. Ongelmasta on jo vinkattu kehittäjille, joten tämäkin asia tulee varmasti kuntoon ajan mittaan.

Sähköinen kurssikoe

Odotan malttamattomana tammikuuta ja silloin julkaistavaa ensimmäistä versiota kurssikokeesta. Kyseessä on versio, johon voi antaa vain tekstivastauksia. Tässä vaiheessa järjestelmä sopii vaikka kuullun / luetun ymmärtämisen avoimiin vastauksiin tai oman tekstin tuottamiseen. Kunhan mukaan saadaan myös monivalinnat tms, voin testata järjestelmää kurssikokeessa. Kunhan vain saamme ensin koululle riittävästi teknistä varustelua, että tämä on mahdollista!

Version kehittymistä odotellessa on hyvää aikaa harjoitella erilaisia sähköisiä työvälineita. Mitä enemmän opiskelijat kokeilevat ja huomaavat ottavansa haltuun erilaisia työkaluja, sitä varmempia he ovat varsinaisessa kokeessa sekä elämässään koulun jälkeen. Opetuksen sähköistäminen onkin viimeistään tässä vaiheessa jokaisen (lukio-)opettajan velvollisuus sekä upea mahdollisuus!

Yhdessä haltuun!

Digabin sivuilta löytyvät ohjeet tietohallinnolle sekä kuntien tilapalveluista vastaaville henkilöille. Vastuu kokeen järjestämisestä kuuluu rehtorille ja tätä vastuuta jakamaan rehtorit voivat ottaa avukseen opettajia, jotka alkavat kokeilla kokeiden tekoa uudella järjestelmällä. Itse henkilökohtaisesti toivon totta tosiaan, että ensimmäistä koetta järjestettäessä minulla on apua, jotta kaikki ether-kaapelit ovat reittittimissä ja nämä oikealla tavalla kokeen palvelimella, joka saa virtansa oikealla tavalla. En myöskään hallitse kaikkia mahdollisia koneiden buuttausvaihtoehtoja, joten apu on kovastikin tarpeen.

Yhdessä toimien voimme vähentää yleistä epätietoisuutta. Oppilailla on paljon tietoa, jolloin he voivat opastaa sekä auttaa toisia opiskelijoita sekä opettajia. Opettajilla on käytännön kokemusta kokeen järjestelyistä, jota tilapuolen ammattilaiset voivat hyödyntää jo valmiiksi annettujen ohjeiden lisäksi. Ilman sähköpuolen tai tietohallinnon ammattilaisia koko koe jäisi täysin pitämättä. Tarvitsemme siis toistemme tietoa sekä ammattitaitoa. Annetaan arvo sille ja opitaan yhdessä!

P.S. Kuntamme tietohallinto yllätti kirjoittajan työviikon päätteeksi upealla tavalla. Lukiomme opettajat saavat käyttäjäoikeudet käyttämiinsä työkoneisiin, jolloin pääsemme ohjelmien päivittämisen lisäksi tekemään buuttaustikkuja koulun koneilla. Tämäkin päivä nähtiin ja siitä ilahtuneena on hienoa jatkaa uusiin sähköisiin haasteisiin.

 

 

 

 

 

 

Kahoot!

Opettajalla on kaksi tapaa aloittaa kahootin käyttö. Kirjautumalla ympäristöön https://getkahoot.com hän luo ensin tunnukset ja pääsee sitten käyttämään ympäristöä. Itselläni on eniten käytössä quiz, koska toiminnoilla voi luoda nopeasti uusia kyselyjä. Lähitulevaisuudessa aion kokeilla discussion-osaa puhumisen innoittajana ja pitäähän sitä vielä survey-osaankin vielä tutustua paremmin.

Jos opettaja on saanut suoraan linkin, sitä klikkaamalla pääsee suoraan pelin näyttöön. Klikkaa play, jolloin näet pelin tietoja pelin tekijästä. Klikkaa Start now-painiketta, jolloin saat pelille koodin ja pääset pelaamaan oppilaiden kanssa.

Varsinainen pelaaminen tapahtuu näin:

1. Pelin alkaessa sille määritellään oma koodi. Anna tämä koodi oppilaalle, jotta hän pääsee peliin mukaan.
2. Paina Start now-painiketta.
3. Oppilaat kirjautuvat peliin ja näet kaikki osallistujat näytössäsi. Oppilaat voivat käyttää oman nimen lisäksi lempinimeä tai nimen alkukirjaimia. Ryhmistä saa tällä tavalla hauskoja yhdistelmiä, jolloin mahdollinen naljailu on helppoa eliminoida.
4. Kun tarvittava määrä pelaajia on mukana, paina start now-painiketta.
5. Alussa näkyy kysymysten kokonaismäärä. Varsinainen kysymys näkyy vain opettajan näytössä.
6. Jokaisen kysymyksen jälkeen peli näyttää kaikkien vastausten lukumäärät sekä laskee automaattisesti pelaajien pistemäärät. Opettaja voi myös halutessaan perustella oikean vastauksen. Oppilaat näkevät oikean vastauksen opettajan näytöltä.
7. Peli jatkuu next-painikkeesta.
8. Jos kaikki pelaajat ovat vastanneet ennen kuin aika on päättynyt, kyseinen kierros päättyy vaikka aikaa olisi jäljellä. Jos vastausaika loppuu kesken, oikea vastaus tulee sekä opettajan että oppilaan näyttöön.
9. Peli julistaa automaattisesti voittajan sekä hänen pistemääränsä. Loppukoonnista näkyy myös oikein ja väärin vastattujen kysymysten lukumäärä.

Pelin lopussa oppilas pääsee antamaan palautetta. Pelin hauskuudesta voi antaa palautetta yhdestä viiteen tähtien avulla. Peukulla ylös tai alas hän voi kertoa, oppiko hän jotain tai voiko hän suositella peliä. Lopuksi hän voi myös kertoa tunnelmistaan sopivalla hymiöllä.
Opettaja voi ladata itselleen tulokset, jolloin peli voi toimia myös testinä.
Jos saman pelin pelaa uudelleen, peli ei muuta vastausten järjestystä. Pelin voi keskeyttää milloin vain end-painikkeesta.

Oppilas kirjautuu puhelimella, tabletilla tai tietokokeella osoitteeseen kahoot.it

1. Hän syöttää opettajan antaman koodin ja painaa enter.
2. Oppilas syöttää pelinimensä ja liittyy peliin painamalla join game-painiketta.
3. Oppilaan nimi näkyy näytöllä ennen pelin alkua.
4. Jos kysymysmuotona on monivalinta, oppilas valitsee oikean vastauksen JA siihen liittyvän symbolin (kolmio, neliö, ympyrä ja monikulmio)
5. Jos vastaus on oikein, ruutuun ilmestyy correct. Jos vastaus on väärin, oppilas saa tietää oikean vastauksen. Oppilas saa tietää myös sijoituksensa pelissä jokaisen kysymyksen jälkeen.
6. Pelin loputtua oppilas voi antaa palautetta pelistä tähtien, peukkujen sekä hymiöiden avulla.
7. Oppilas voi jakaa elin tuloksen Twitterissä tai Facebookissa. Hän voi myös perustaa oman tilin ja laatia omia pelejä.

Miten peliä voi sitten hyödyntää? Esim.

• mikä sana ei kuulu joukkoon
• täydennä lause oikealla sanalla
• lisää oikea prepositio
• lisäämällä kuvia voi myös kysyä niistä
• kuullun  / luetun ymmärtämisen / monivalintojen purkuun

Eli tapoja löytyy paljon näiden lisäksikin. Parasta mielestäni on pelin aikaansaama innostus luokassa sekä oppilaiden hymyilevät kasvot. Pelejä voi myös pelata pareittain, jolloin menestymisen paine ei toivottavasti kasva liian suureksi. Eikun rohkeasti kokeilemaan!

Quizlet – uusin ihastukseni

Keskusteluja seuraamalla törmää moniin ohjelmiin, jotka jäävät kokeiltavaksi sitten joskus… Tutustuttuani Quizletiin ihan harmitti, etten ollut sitä tehnyt aiemmin. Tämä jos mikä auttaa oikeasti sanojen ja ilmausten opiskelussa!

Sanojen / ilmausten opiskelu alkaa kaksipuolisten korttien avulla. Opiskeltavan asian näkee ja sen voi myös halutessaan kuunnella. Opiskeltavien korttien järjestyksen voi pitää samana tai ne voi laittaa arvottaviksi mielivaltaisesti. Opiskelija voi valita, että kortista näkyy ensin termi tai vihje. Klikkaamalla kortin alhaalla olevaa toimintoa Click to flip kortin puoli vaihtuu.

Learn osiossa voi testata muistiaan. Options-valikosta oikealla voi valita, että ensin näkyy määritelmä eli esim. pyydetty sana tai vihjekysymys. Tämän voi myös kuunnella. Tämän jälkeen tulee vastaus kirjoittaa vastauskenttään. Jos vastaus menee väärin, opiskelija saa tietoonsa oikean vastauksen, mikä pitää kirjoittaa uudelleen vastauskenttään. Oikean vastauksen voi myös halutessaan kuunnella. Kaikki kyselyyn kirjatut asiat harjoitellaan samalla tavalla.

Speller-osiossa harjoitellaan myös kuuntelua. Vasemmalta voi valita ensin kuunneltavan asian sekä toistetaanko se nopeasti vai hitaasti. Kaikissa tehtävissä tämä toiminto ei ole hyvä, koska esim. välillä englannin tai ranskan toisto ei ole hyvää vaan epäselvää. Suomen kielen kanssa vastaavaa ongelmaa ei ole ollut.

Ohjelma laatii automaattisen Test-osion melko perinteisine kysymysmalleineen. True/false-toiminto ei aina toimi hyvin, mutta muuten osio on ihan käyttökelpoinen.

Pelaaminen tapahtuu sekä Scatter– että Space Race-osioissa. Scatter-osiossa näytölle tulee sekä määritelmä että siihen liittyvä vastaus. Kun ne yhdistää, ne häipyvät näytöltä, jolloin yhdistettävää jää jäljelle vähemmän. Oikealla kuluva aika innostaa osaa opiskelijoista pelaamaan ajasta. Space Racessa taas näyttöön tulee ilmaisuja, jotka on kirjoitettava mahdollisimman nopeasti vastausruutuun ennen kuin ne häipyvät ruudulta pois. Ruudun vasemmasta alaruudusta voi valita kysyttävät asiat. Nopeus on valttia tässäkin pelissä.

Quizlet on helppo ottaa käyttöön, koska se toimii tabletilla, kännykällä sekä tietokoneella. Opettajat ja opiskelijat voivat tehdä omia opiskeltavia kortteja ja tehdyt korttipakat (valmiine tehtävineen) voi laittaa jakoon linkin avulla. Jako onnistuu myös sähköpostilla, Facebookissa tai Twitterissä. Tehtyä harjoitusta voi editoida myöhemmin. Editoimisoikeuden voi jättää itselle tai sen voi jättää kenen tahansa editoitavaksi. Ja mikä parasta; kaikkea ei tarvitse tehdä itse vaan sivun yläreunassa on hakutoiminto, jonka avulla voi vilkaista, olisiko joku muu jo tehnyt valmiiksi kyselypatterin samasta asiasta.

Vaikka kiire painaa päälle, tähän kannattaa tutustua pikimmiten. Myös opiskelijan.

JK. Quizlet-esimerkki ranskan partitiivista tai ruotsin ajan adverbeistä

Toimintaani ohjaavat arvot ja periaatteet

Satuin huomaamaan heinäkuussa 2013 twiitin, jossa yritys kertoi toimintansa pääperiaatteista. Jäin pohtimaan kirjoitusta pidemmäksi aikaa ja luettuani eilen Anna Perhon Superarkea-kirjaa sain lopullisen sysäyksen omien arvojeni ja periaatteitteni julkaisemiseksi. Olen törmännyt hallintotieteen opinnoissani toimintaa ohjaaviin arvoihin useassa eri yhteydessä ja siksi onkin luontevaa, että organisaatioiden ohella myös niiden jäsenet käyttäisivät aikaa niiden pohtimiseen, listaamiseen sekä etenkin niistä keskustelemiseen. Halusimmepa ei emme, arvot ohjaavat toimintaamme ja sen vuoksi niitä on hyvä aika ajoin pohtia ja kenties tarvittaessa päivittää.

Avoimuus on yksi itselleni tärkeistä arvoista. Liitän siihen rehellisyyden sekä kaiken toiminnan läpinäkyvyyden. Nämä  edesauttavat luottamuksen rakentamista ja säilyttämistä, jolloin aiheellista kritiikkiä kykenee ottamaan vastaan sekä myös antamaan vastaanottajaa kunnioittavalla tavalla. Osa ihmisistä liittää avoimuuteen naiviuden, mikä on surullista ja tietyllä lailla kyynistä. Avoimuus voi olla myös vaikeahkoa pienellä paikkakunnalla, jossa monesti tuntuu, että muut tietävät sinun asiasi paremmin kuin sinä itse. Näistä seikoista huolimatta, ja ne kokeneena, haluan edelleen toimia avoimesti. Se on arvoni ja se pysyy.

Uskon tekoihin, en niinkään sanoihin tai sanahelinään. Tekojen sekä oman esimerkin kautta asiat konkretisoituvat. On myös tärkeää osata kuunnella ja kunnioittaa vastapuolta kaikissa tilanteissa. Nöyryys siitä, ettei hallitse kaikkea on tärkeää, jotta voi ja uskaltaa tehdä kysymyksiä, ”tyhmiäkin”. Vain kyseenalaistamalla ja valmiudella ottaa uutta tietoa vastaan voi edetä ja vaikuttaa asioihin, sekä töissä että kotona.

Vastuunotto omasta tekemisestä on tärkeää. Työelämässä, opinnoissa sekä kotona. Työntekijän on turha valittaa, ettei ole saanut tarvittavaa koulutusta, ellei hän itse ole valmis siihen panostamaan omaa vapaa-aikaansa, etsimään sopivaa ja mielekästä koulutusta ja viime kädessä osallistumaan koulutukseen ja jakamaan sen antia muille työyhteisön jäsenille. Meillä jokaisella on oma vastuumme edetä omalla urallamme. Ja jokainen meistä asetttaa itselleen sen kohtuullisuuden rajan. Yhtä lailla meillä on vastuu toinen toisistamme, haasteiden kohtaamisesta sekä vastuu omasta itsestä sekä omasta jaksamisesta. Kun kantaa vastuunsa, voi nauttia vapaudesta.

Yhteistyö, tekemisen ja auttamisen ilo sekä hyvän jakaminen ovat minulle tärkeitä periaatteita. Ellen kykene sitä tekemään arkityössäni, etsin ja muovaan verkostoni sellaisista ihmisistä, joiden kanssa se on mahdollista. Vain antamalla itse, voi olettaa, että se palaa takaisin jalostetussa muodossa, jakamisen sekä oppimisen ilona. Tämä saa aikaan jatkuvan oppimisen sekä positiivisen kierteen. Yksin en kykene koskaan siihen, mitä saan aikaan yhteistyössä muiden kanssa. Toisen huomioiminen, toimiminen eettisesti ja oikein on äärimmäisen tärkeää. Olen mielelläni sellaisessa mukana ja haluan myös toimillani sitä edistää. Näin toimien voin myös uskoa luottavaisesti hyvään tulevaisuuteen. Sen me teemme yhdessä.

Ajatuksia Facebookin ryhmän toiminnasta

Olen mukana useassa Facebookin ryhmässä ja seuraan niiden julkaisuja. Suurimmassa osassa ryhmistä osallistuminen ja keskustelu on aktiivista ja positiivista, mikä palvelee hyvin ryhmän jäseniä sekä koko ryhmän toimintaa. Tällä viikolla törmäsin mielenkiintoiseen ilmiöön, josta halusin blogata tarkemmin. Miksi osa ryhmistä ovat kovin riitaisia? Miksi ylläpito turhautuu työtaakkansa alle? Miten ryhmän toimintaa voisi kehittää?

Olen seurannut ryhmän X toimintaa muutaman kuukauden ajan ja samalla olen ihmetellyt ryhmän eripuraisuutta. Ryhmän toiminta on lähtenyt pienestä liikkeelle ja koska useat ihmiset jakavat mielenkiinnon samaa asiaa kohtaan, on se kasvanut melko suureksi, salaiseksi ryhmäksi. Mitä sitten tapahtui?

Seurasin ko. ryhmän julkaisuja ja näin yhden ylläpitäjän postauksen heinäseipään hyötykäytöstä. Tiesin, että näille ideoille oli sääntöjen mukaan oma kansionsa, jonka käytöstä oli vähän aikaan sitten muistuteltu. Koska kyseinen henkilö postasi oman ideansa, ajattelin jakaa oman kuvani laiskuuttani suoraan iPadilta, koska ylläpitäjäkin teki niin.

Mieheni tekemä lamppu keräsi kuudessa tunnissa yli 300 tykkäystä! Määrä on huikea ja kieltämättä kyllä oli mielenkiintoista seurata mieheni kanssa tykkäysten sekä positiivisten viestien määrän kasvua.

Sain yhden (viidestä) ylläpitäjän kommentin puolen yön jälkeen, jossa hän ystävällisesti pyysi siirtämään kuvan kansioon, jossa on myös muita vinkkejä heipäseipäiden hyötykäytöstä. Vastasin hänelle siirtäväni kuvan heti kansioon kunhan vain pääsen koneelle ja ko. ylläpitäjä oli tyytyväinen vastaukseni. Ihmettelen suuresti, miten seuraavana aamuna ryhmän pääkäyttäjä poisti kuvani ennen kello yhdeksää ilman mitään ilmoitusta minulle, vaikka olin ilmaissut halukkuuteni siirtää kuvani ns oikeaan kansioon. Ylläpitäjän oma postaus kuvineen (jonka perusteella laiskuuttani laitoin kuvani suoraan ryhmän seinälle) ei ollut kerännyt yhtä monta peukutusta verrattuna omaan kuvaani. Aamulla kömmin sitten aamukahvin jälkeen pc:lle ja kilttinä tyttönä latasin kuvani oikeaan kansioon kun ylläpidon ottama kuva sai jäädä ko. ryhmän uutisvirtaan.

Mitä siis opimme?
1) Kohtele muita somessa, kuten toivot itseäsi kohdeltavan.
2) Oman esimerkin näyttäminen on tärkeää. Ylläpito ei ole ryhmän muiden jäsenten yläpuolella vaan toimii, kuten opastaa ryhmän jäsenten toimivan.
3) Kansioiden käyttö Facebookin ryhmissä on hankalaa, koska hyvin moni ihminen käyttää kännykkää tai muuta mobiililaitetta arjessa, jolloin lataaminen suoraan kansioon ei ole mahdollista.
Ylläpidon kannattaa siis harkita kansioiden hyödyntämistä tarkasti, koska kuvien lataaminen niihin on mahdollista vain pc:ltä. Moni idea jää tulematta esiin, jos edellytetään kansioiden käyttöä.
4) Ylläpidon kannattaa avata työnkuvaansa ryhmän jäsenille, jotta hekin ymmärtävät vapaaehtoisesti tehtävän työn määrän.
5) Jos ryhmän jäsen kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, eroaa hän ryhmästä.
6) Peukutusten määrä voi aiheuttaa myös turhaa kateutta.

Omalta kohdaltani tänä ”case” on ohi. En halua olla mukana ryhmässä, jonka jäsenet ovat eriarvoisia suhteessa ylläpitoon. Sen sijaan jatkan mielelläni seuraamista ja ideoiden jakoa ryhmissä, joissa ryhmän kaikki jäsenet ovat ovat tasa-arvoisia toistensa kanssa. Eläköön Facebookin ryhmien mahdollistama valinnan vapaus!

Blogit avuksi kodin ja koulun yhteistyöhön

Olen viime aikoina pohdiskellut paljon kodin ja koulun välistä yhteistyötä opettajan ja vanhemman rooleissa. On mielenkiintoista, miten eri tavoilla yhteistyö käsitetään esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa, naapurimaissa.

Suomi:
– tärkein viestintäkanava reissuvihko / wilma / helmi
– vanhempainilta kerran vuodessa
– vanhempainvartti kerran vuodessa (osassa kouluissa oppilas saa olla mukana, osassa ei)

Ruotsi:
– tärkein viestintäkanava vaihtelee
– vanhempainkokous kerran syksyllä ja kerran keväällä
– keskustelu vanhempien ja oppilaan kanssa syksyllä ja keväällä, vähintään puoli tuntia kerrallaan

Eli Ruotsissa opettaja kohtaa oppilaan vanhemmat vähintään kahdesti vuodessa henkilökohtaisesti. Tämän lisäksi on vielä vanhempien kokous vähintään kerran syksyllä ja kerran keväällä. Ruotsissa henkilökohtaisiin tapaamisiin menee vähintään tunti vuodessa, Suomessa vartti. Ruotsissa oppilas on aina mukana häntä koskevissa keskusteluissa, Suomessa näin ei välttämättä ole. Ruotsissa vanhempainkokouksia on kaksi vuodessa, Suomessa yksi.

Voidaanko Suomessa puhua yhteistyöstä jos opettajan ja vanhemman kohtaaminen ns perusoppilaan kohdalla on näin vähäistä? Keskustelu kerran vuodessa, vartin verran ja muu viestintä sähköisesti. Toki ongelmien ilmaantuessa palavereja järjestetään tarpeen mukaan, mutta pohdin asiaa ns perusoppilaan kohdalta. Mitä kotona oikeastaan tiedetään koulun tapahtumista? Kahden murkun vanhempana voin todeta, että hyvin vähän. ”Miten koulussa meni / Miten päivä meni?” kysymykseen saa hyvin monesti vastaukseksi yhden sanan, hyvin. Siihen se keskustelu sitten jääkin, murkku sulkeutuu kuin simpukka. Yleensä. Jopa perheemme nuorimmainen, eskarilainen, on jo tehokkaasti oppinut tämän käyttyäytymismallin. Joskus kysely oppiaineiden mukaan saa aikaan pientä keskustelua, ainakin kotitalouden tuntien jälkeen.

Olen hämmästellyt, miten vähän kouluissa hyödynnetään blogeja. Jos jokaisella luokalla olisimme blogi, voisivat vanhemmat sitä seuraten pysyä hieman paremmin kärryillä mukana. Ja rakkaat kollegat, ajatukseni ei suinkaan ole lisätä työtaakkaanne ja aiheuttaa lisästressiä. Blogi voisi olla koko ryhmän yhteinen juttu. Yksi oppilas vastaisi tapahtumien kirjaamisesta yhden päivän tai viikon ajan. Jos kirjoittaminen tuntuu mahdottomalta omana itsenä, voisi jokaisella luokalla olla joku maskotti. Kirjoittamisen tuska lievenee kummasti kun sen saa tehdä roolin kautta. Miten maskotti koki tänään matematiikan tunnin? Mitä maskotti piti kouluruuasta? Miten maskotin välitunnit sujuivat?

Blogia seuraamalla vanhemmatkin pysyisivät luokan arjessa mukana. Uskon, että meitä luokan tapahtumista kiinnostuneita olevia vanhempia olisi paljon. Eihän kaikkea tarvitse kirjata, mutta päivän ilot ja muut mielenkiintoiset tapahtumat. Samalla koulun toiminta olisi nykyistä avoimempaa ja läpinäkyvämpää. Uskon vahvasti, ettei monella vanhemmalla ole aavistustakaan siitä, mitä kaikkea hienoa ja mukavaa kouluissa tehdään. Miksei koulun toimintaa voisi tuoda avoimesti esille?

Myös eskarissa olisi mahdollista pitää blogia. Osa eskarilaisista osaa jo lukea ja kirjoittaa. Henkilökunta voisi auttaa heitä, jotka eivät vielä näitä taitoja hallitse. Onhan saduttaminenkin jo yleistynyt, eikö samalla tavalla voisi tuoda esille lasten ajatuksia ja näkemyksiä eskariin arjesta? Uskon, että tällä tavalla me aikuiset saisimme paljon lisää tietoa eskarilaisten ja koululaisten ajatusmaailmasta. Mutta haluammeko me vanhemmat ja opettajat vastaanottaa tätä tietoa?

Kovin parjattu wilma

Kodin ja koulun yhteistyö on noussut keskusteluihin wilma-viestien saamien julkisuuden vuoksi. Viesteihin liittyen on perustettu jopa oma Facebook-ryhmä. Itse järjestelmä on luotu korvaamaan reissuvihko ja siinä tai sen toimivuudessa ei ole moitittavaa, päinvastoin. Suurin puute on meissä käyttäjissä. Perustelen kantaani sekä vanhemman että opettajan roolien kautta.

Vanhin poikani lopettelee parhaillaan yläkoulun 8. luokkaa. Edellinen talvi saa edelleen tuskan hien nousemaa otsalleni lukuisten wilma-merkintöjen vuoksi. Kyseessä on ihan hyvin koulussa menestyvä poikalapsi, jonka murrosikä alkoi seiskan alussa oikein voimalla. On hyvä, että sain ja saan tietää myöhästelyistä, kotitehtävien tekemättä jättämisestä tai kynän/vihon kotiin jäämisestä. Tieto auttaa minua kotona ohjaamaan nuortani oikealle polulle, ainakin yrittämään. Mutta tuska ja toivottomuus tulivat mukaan siinä vaiheessa kun merkintöjä alkoi satelemaan jatkuvasti. ”Myöhästyi 2 min, myöhästyi 3 min…” Parhaassa tapauksessa opettaja oli nuoreni mukaan vetänyt oven nenän edestä kiinni ja merkinnyt wilmaan 2 min poissaolon. Tiedä sitten häntä, siihen en halua kuitenkaan edellenkään uskoa. 😉

Mennessäni itse wilmaan merkitsemään oppilaitteni poissaoloja sain tiedon rakkaan murkkuni toilailuista reaaliajassa. Syvä huokaisu ja kipakka komento tekstarin muodossa toiselle puolelle kaupunkia auttoi yleensä loppupäiväksi. Ja parin päivän kuluttua sama toistui uudelleen. Nyt 8. luokan myötä poika on rauhoittunut, mitä ei kyllä wilma-merkinnöistä huomaa. Syksyn alusta laskien saldo on:
14 keltaista merkintää (muu syy, käytännössä selvitettyjä myöhästymisiä tai 3 kertaa kotitehtävien tekemättä jättäminen)
3 merkintää puuttuvista kotitehtävistä
10 siniharmaata merkintää (luvallinen poissaolo)
1 tummanvihreä (vahvistettu läsnäolo)
4 oranssinpunaista (myöhästyminen, äiti ei ole kuitannut)
23 limen vihreää merkintää (sairaana, ollut käytännössä enemmän)
9 tumman lilaa merkintää (kouluun liittyvä tapahtuma)
2 vihreää merkintää (hammaslääkärissä)

eli yhteensä 66 merkintää. Värikirjo on melkoinen. Monessa koulussa olisi syytä harkita ja sopia huolella merkintöjen käytöstä. Huomioni kiinnittyy opetusalan ammattilaisena sekä kasvattajana myös siihen, ettei koko vuoden aikana ole tullut YHTÄÄN positiivista merkintää koearvosanojen lisäksi.

Kun vertailen merkintöjä 5. luokalla olevaan tyttäreni merkintöihin, on saldona 53 merkintää sairaana olosta ja 8 merkintää luvallisesta poissaolosta. Värikirjo on vaatimattomampi, mikä osaltaan selittyy sillä, että alakoulussa luokanopettajan on helpompaa hallita omaa ryhmäänsä verrattuna yläkoulun ryhmänohjaajaan. Mutta ei niitä positiivisia merkintöjä tunnolliselta tyttäreltänikään löydy.

Miten sitten toimin itse opettajana? Merkitsen Helmeen (vastaa Wilmaa) pakolliset poissaolo-merkinnät ja siihen se jääkin. Jos järjestelmässä olisi positiivisen palautteen nappi, käyttäisin sitä erittäin mielelläni. Painikkeita voisi olla esim. hyvästä tuntityöskentelystä, huolella tehdyistä kotitehtävistä, avuliaisuudesta tai hyvästä asenteesta. Millaista työskentelyä haluamme kouluissa edistää? Voisivatko painikkeet tukea perustyötämme tavoitteiden saavuttamisessa?

Tiedän, että jotkut koulut ovat lisänneet omia kannustavia painikkeita omaan wilmaansa. Eikö niitä saisi samalla kaikkien käyttöön? Jos tunti olisi mennyt ilman huomautusta, kuten se suurimmalla osalla sujuukin, voisi järjestelmä rekisteröidä nämäkin. Hyvin menneiden tuntien merkintöjä olisi kaikkien mukava seurata. Sehän on yhteinen tavoitteemme?

Hyvällä saa aikaan hyvää ja vanha sananlasku ylpistymisestä joutaa romukoppaan. Me kaikki tarvitsemme ja ansaitsemme kannustavaa palautetta oppilaina, kotiväkenä sekä ammattilaisina. Voisimmeko aloittaa yhteisen ryhtiliikkeen lapsista ja nuorista? Wilma ja muut järjestelmät taipuvat kyllä siihenkin, jos halua löytyy.

Voihan virhekammo

Jokainen opettaja, joka tekee ja tuottaa opetusmateriaalia, pyrkii välttämään virheitä, sehän on selvää. Mutta mitäs’ sitten, jos virhe tapahtuu? Kirjoitusvirhe, ajatuskatko, kieliopillinen virhe, erilainen tulkinta? Onko uskottavuuteni menetetty kollegojen silmissä?

Seuraan Facebookissa kevään 2013 ruotsin abitreeniryhmää. Ajatus kertaamisesta yhdesä on mainio ja toteutus on mielestäni virkistävän erilainen. Eilen kerrattiin kysyviä pronomineja kielioppivideon avulla. Video oli hyvä ja selkeä. Videon ensimmäinen kommentti oli perin suomalaisen kannustava: ”Videolla oikeakielisyys vähän ontuu”. Hyvä, että vähän sanaa oli osattu käyttää.

On hyvä, että palautetta annetaan, etenkin kun sille on aihetta. Vielä rakentavampaa ja hyödyllisempää olisi tarkentaa, mikä kohta vaatii hienosäätöä. Vai voisiko olla kyse tulkinnasta? Sitäkin voisi kysyä ennen kuin töksäytetään mahdollisesta virheestä. Kommentointi Facebookin viestitoiminnalla olisi myös ollut hienotunteinen asia tarkentaa asiaa. No onneksi Victor taustajoukkoineen viestitteli hienosti, eikä asia jäänyt abeillekaan epäselväksi.

Urakoidessani sanasto- ja kielioppitehtäviä nettiin ilmaiseen jakoon törmäsin vastaavaan toimintatapaan. Tehtävien tekstit luettiin useaan kertaan läpi neljän hengen tiimissä ja sen lisäksi kielentarkastaja kommentoi ja hienosääti samat tehtävät. Olin valtavan tyytyväinen tehtävien ilmestyttyä, koska niitä oli todellakin mietitty ajatuksella ja jäin odottelemaan palautetta. No sitä ei paljoa herunut ja jos herui, oli se negatiivista. ”Ei niitä voi käyttää, niissä on virheitä.” Ok, virheitä… se on kyllä mahdollista, mutta saisinko tarkempaa tietoa missä niitä oli? Ehei, sitä tietoa en ole saanut tänä päivänä. Niinpä olemme tarkistaneet monet sadat lauseet, kymmenet tehtävät ja löysimme kyllä pari virhettä, siis kirjoitusvirhettä. Mikä työurakka sen sijaan, että olisimme saaneet hieman vihjettä, mistä etsiä mahdollista virhettä tai tulkinnanvaraista juttua.

Jäin itse pohtimaan, miten valtava ja syvällä oleva pelko virheiden teosta estää hyvien asioiden ja käytänteiden jakamisen. Opettajia kannustetaan materiaalin jakoon, mutta itsekin syyllistyn tarkkaan mahdollisten virheiden syynäämiseen ennen jakamista. Voisimmeko kaikki ottaa vähän rennommin? Virheitä sattuu, niitä voi korjata ja niistä oppii. Opettajakin, jonka vireystaso tai näppäilytarkkuus eivät aina ole huipussaan…

PS Montako kirjoitusvirhettä bongasit? 😉