Työkirjan tarpeellisuudesta kieltenopetuksessa

Rehtori Mikko Jordman loi kyselyn työkirjojen tarpeellisuudesta yläkoulussa Facebookin Suomen opettajien ja kasvattajien foorumissa #SOKF:ssa tällä viikolla. Aiheellinen ja monen rehtorin mielessä oleva kiperä kysymys aiheutti vilkasta keskustelua, jossa erityisesti kieltenopettajat aktivoituivat. Suurin osa kieltenopettajista oli selkeästi työkirjojen kannalla, mutta myös eriäviä mielipiteitä löytyi.

Aihe innosti bloggaamaan pienen tauon jälkeen. Aluksi todettakoon, että taustaltani olen kieltenopettaja, oppikirjalija sekä rehtori. Kolme eri roolia antavat eri näkökulmia. Pyrin kuitenkin tiivistämään ajatukseni, mikä on haasteellista.

Olen huomannut omassa opetuksesstani, että oppikirjojen tekstit jäävät välillä liian vähäiselle käytölle sekä hyödyntämiselle. Tekstejä toki käsitellään ja suomennetaan. Oppikirjailijoiden hyvin hiomien tekstien avulla kerrataaan sekä viritellään aivot kielenopiskelulle oppitunnin alussa, mutta oppilaiden oma osuus voi helposti jäädä irralliseksi kun siirrytään työkirjaan. Mitä sitten oppilaat (tai opettaja halutessaan) voisivat tehdä?

Työkirjoissa olevien valmiiden tehtävien sijaan oppilaat voivat itse laatia kysymyksiä käsiteltävästä tekstistä vihkoon tai sähköiseen oppimisympäristöön. Nämä voidaan koota esim. Paddlet-seinälle. Käytössä olevia vihkoja voidaan vaihtaa pareittan. Oppilaat voivat laatia väittämiä,  sanaristikoita sekä pelata esim. hirsipuuta. Työtapa eriyttää samalla, koska taitavat oppilaat voivat laatia enemmän kysymyksiä, väittämiä jne.

Valmiiksi laaditusta kappaletekstistä voi opettaja tai oppilas poistaa keskeiset sanat (esim. ryhmittäin substantiviit, verbit, adjektiivit jne. tai kaikki nämä sekaisin). Nämä kootaan taululle kaikkien näkyviin, jonka jälkeen oppilaat voivat suullisesti alkaa sijoittaa taululla olevia sanoja kappaletekstiin. Valmiiksi aukotetun kappaletekstin avulla voi myös harjoitella kuullun ymmärtämistä, koska opettajalla on joka tapauksessa äänite käytössä. Valmis teksti voidaan pilkkoa osiin, jolloin tehtävänä on yhdistää pilkotut osat loogiseksi kokonaisuudeksi. Valmiin tekstin aikamuodot voidaan myös muuttaa tapahtumaan menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Oppilaan sekä opettajan on helppoa laatia mekaanisia aukkotehtäviä kappaletekstin avulla. Varsinaiset käännöslauseet jättäisin kuitenkin opettajan laatimiksi, koska juuri käännöksissä tarvitaan syvempää kielellistä osaamista. Draamapedagogiikkaa taitavat osaisivat varmasti myös antaa vinkkejä kappaletekstien elävöittämiseen.

Kappaleteksti toimii yleensä hyvänä pohjana käytävälle kielioppiasialle. Jos työkirjaa ei ole käytössä, on hyvä laatia koonti keskeisistä asioista esimerkiksi vihkoon. Sähköiset oppimisympäristöt toimivat hyvänä alustana mekaanisten asioiden harjoitteluun, koska oppilas saa palautteen heti ja asioita voi drillata niin kauan, että ne varmasti sujuvat moitteetta. Paperista työkirjaa käytettäessä samantyylinen drillaaminen on vähäisempää, vaikka oppilas sen oikean vastauksen peittäisikin. GAFE, Moodle, Pedanet sekä ikivanha ohjelma HotPotatoes siis edelleen kunniaan! 😉 Drilaamisen jälkeen onkin aika soveltaa omaa oppimista oppilaan omien esimerkkien avulla. Tuttujen lauseiden sijaan esimerkit voivat olla kuvia, sarjakuvia, pieniä videoita jne.

Vaikka opettajalla ei olisi käytössään työkirjaa, voi hän edelleen käyttää oppikirjailijoiden laatimia laadukkaita ja kielitarkastettuja oppikirjan äänitteitä, opettajanopasta sekä muita mahdollisia kustantajan sähköisiä kokonaisuuksia. Opettajanoppaasta saa useimmiten valmiit pelipohjat sekä suulliset tehtävät. Opettajalla on varmasti myös tallessa yksi ylimääräinen työkirja, josta voi heijastaa kuuntelutehtävät oppilaiden näkyville. Myös koepakettien käyttämättömiä osioita voi hyödyntää harjoittelussa unohtamatta SUKOLin kokoamia laadukkaita harjoittelumateriaaleja. Lukemattomat podit, Youtuben videot sekä sivustot (British Council, Svenska nu, YLE, TV5MONDE ) tarjoavat monien muiden sivustojen tavoin autenttista materiaalia oppimisen tueksi, jolloin oppiminen ei ole ainostaan sidoksissa tekstikirjaan. Yhteistyö oman aineen kollegojen kanssa on tällöin arvokasta oman ajan säästämiseksi. Miten olisi esim. oma Facebook ryhmä teemalla x kielen opetus ilman työkirjaa?

Mitä oppilas voi tehdä kotona ilman työkirjaa?

Oppilaalla on käytössään tekstikirja, jolloin hän voi koota vihkoon tai sähköiseen ympäristöön opittavan aineksen keskeistä sanastoa jo ennen aiheeseen siirtymistä. Nämä voidaan purkaa sekä laajentaa yhdessä oppitunnilla. Moni kustantaja sijoittaa varsinaiset kappaletekstit työkirjaan, mutta monesta tekstikirjasta löytyy myös pieni perussanasto, jota voi hyödyntää netissä olevien sanakirjojen lisäksi. Käsiteltävä aihepiiri tulee tällä työtavalla huomattavasti oppilaalle läheisemmäksi. Yhteisen koonnin sekä yhdessä määriteltyjen ns ehdottomasti opeteltavien perussanojen jälkeen on aika harjoitella oikeinkirjoitusta perinteiseen tai sähköiseen vihkoon. Toki sanojen opiskelu opettajan vinkaamien hyvin Quizletien avulla on myös aina hyvä keino opiskella sanoja. (Quizletista löytyy hyvin eritasoisia harjoituspattereita, joista osassa löytyy suoranaisia virheitä. Sen vuoksi opettajan ”ennakkotarkastus” on paikallaan, ettei oppilas opi jotain asiaa väärin.)

Oppilas voi tehdä ajatuskartan oppikirjan tekstistä. Seuraava vaihe on opetella kertomaan aluksi tekstikirjan avulla keskeiset asiat ajatuskartasta. Harjoittelun myötä tekstikirja jää pois ja yhtenä tavoitteena voisikin olla, että oppilas kykenee kertomaan keskeiset asiat suullisesti opettajalle. Työtapa erityttää hyvin ja se tukee kielen suullista osaamista sekä sen harjoittelun tärkeyttä.

Yksi oppilaitteni suosima kotitehtävä on ollut tehdä sanakoe omalle parille tai opiskeluryhmälle kotona. Saamani palautteen mukaan sanat ovat jääneet jopa paremmin tällä tavalla mieleen, koska kokeen laatinut oppilas on myös korjannut tekemänsä sanakokeen. Mielestäni oppilaat ovat osanneet valita hyvin kysyttävät sanat ja kokeen lopuksi olemme katsoneet, miltä opettajan laatima sanakoe olisi näyttänyt. Suuria eroja emme ole huomanneet.

Olen jättänyt kotiin ns luovan työn kuten esimerkkilauseiden teon kielioppiasiasta, pienen  kirjoitelman teon, sanaston laajentamisen tai aiheeseen liittyvien linkkien haun kohdemaasta. Nämä ovat olleet usein mieluisia tehtäviä niiden konkreettisuuden vuoksi.

Summa summarum

Kuntien talousahdinko heijastuu väistämättä koulumaailmaan ja toimintaan annettaviin resursseihin. Moni rehtori kamppailee parhaillaan, miten entisillä  resursseilla kyetään tarjoamaan oppimateriaali uuden OPSin myötä. Yläkoulun portaittainen siirtyminen uuteen OPSiin helpottaa hieman ahdinkoa, mutta vain vähän. Miten jakaa niukat resurssit mahdollisimman tasaisesti siten, että kaikki kokevat tulleensa tasapuolisesti kohdelluiksi?

Olisiko kaikissa aineryhmissä syytä palata perusasioiden pariin? Mitä oppitunneilla tehdään ja miten oppilas oppii? Pedagogeina olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että monipuolinen toiminta oppitunneilla on kaiken a ja o. Se on suullista ja kirjallista toimintaa ja se on toimintaa yksin, pareittain sekä ryhmissä. Se on keskustelua, väittelyä, kuvaamista, äänittämistä, katsomista, yhdessä pohtimista sekä toinen toistemme kuuntelua.

Oppiminen on siirtymistä omalta mukavuusalueelta pois. Epätietoisuuden tunne on epämiellyttävä, mutta siitä(kin) suomalainen hyvin koulutettu opetuksen ammattilainen selviää takuuvarmasti. Voisitko sinä ammattilaisena vähentää koulun rehtorin ahdinkoa? Voisitko sinä osaltasi antaa taitoaineiden opettajille paremmat mahdollisuudet hankkia työaineita sekä -tarvikkeita? Pienillä joustoilla sekä yhteistyöllä kaikki voittavat, ajan mittaan.

Advertisement

Terveisiä Mikkelistä Itä-Suomen kieltenopettajien koulutuspäiviltä

Tänään sain ilokseni olla kouluttamassa Mikkelissä Itä-Suomen kieltenopettajien koulutuspäivässä. Oli hienoa saada osallistua hyvin järjestettyyn tapahtumaan, jossa oli paljon positiivisia sekä innostuneita ammattilaisia.

Omassa työpajassani käsittelimme sähköisiä oppimisalustoja, kokeita sekä sähköistä ylioppilaskoetta. Esitykseni löytyy täältä. Aika hurahti valtavan nopeasti. Katsoimme vielä lopuksi yliajalla Flubaroon periaatteita innokkaimpien kanssa. 🙂

Mentorointia vai vierihoitoa?

Bloggaukseni aiheesta julkaistiin Opeverkko-hankkeen blogissa 21.11. Toivon, että mahdollisimman moni opettaja voisi kokea samanlaista mentorointia ja vierihoitoa tulevaisuudessa. Mentoroinnin sekä vierihoidon ero on nimittäin välillä hiuksenhieno.

Opi Twiittaamalla!

Opi Twiittaamalla!.

Hieno koonti, josta löytyy vinkkiä myös kieltenopetukseen.

Quizlet – uusin ihastukseni

Keskusteluja seuraamalla törmää moniin ohjelmiin, jotka jäävät kokeiltavaksi sitten joskus… Tutustuttuani Quizletiin ihan harmitti, etten ollut sitä tehnyt aiemmin. Tämä jos mikä auttaa oikeasti sanojen ja ilmausten opiskelussa!

Sanojen / ilmausten opiskelu alkaa kaksipuolisten korttien avulla. Opiskeltavan asian näkee ja sen voi myös halutessaan kuunnella. Opiskeltavien korttien järjestyksen voi pitää samana tai ne voi laittaa arvottaviksi mielivaltaisesti. Opiskelija voi valita, että kortista näkyy ensin termi tai vihje. Klikkaamalla kortin alhaalla olevaa toimintoa Click to flip kortin puoli vaihtuu.

Learn osiossa voi testata muistiaan. Options-valikosta oikealla voi valita, että ensin näkyy määritelmä eli esim. pyydetty sana tai vihjekysymys. Tämän voi myös kuunnella. Tämän jälkeen tulee vastaus kirjoittaa vastauskenttään. Jos vastaus menee väärin, opiskelija saa tietoonsa oikean vastauksen, mikä pitää kirjoittaa uudelleen vastauskenttään. Oikean vastauksen voi myös halutessaan kuunnella. Kaikki kyselyyn kirjatut asiat harjoitellaan samalla tavalla.

Speller-osiossa harjoitellaan myös kuuntelua. Vasemmalta voi valita ensin kuunneltavan asian sekä toistetaanko se nopeasti vai hitaasti. Kaikissa tehtävissä tämä toiminto ei ole hyvä, koska esim. välillä englannin tai ranskan toisto ei ole hyvää vaan epäselvää. Suomen kielen kanssa vastaavaa ongelmaa ei ole ollut.

Ohjelma laatii automaattisen Test-osion melko perinteisine kysymysmalleineen. True/false-toiminto ei aina toimi hyvin, mutta muuten osio on ihan käyttökelpoinen.

Pelaaminen tapahtuu sekä Scatter– että Space Race-osioissa. Scatter-osiossa näytölle tulee sekä määritelmä että siihen liittyvä vastaus. Kun ne yhdistää, ne häipyvät näytöltä, jolloin yhdistettävää jää jäljelle vähemmän. Oikealla kuluva aika innostaa osaa opiskelijoista pelaamaan ajasta. Space Racessa taas näyttöön tulee ilmaisuja, jotka on kirjoitettava mahdollisimman nopeasti vastausruutuun ennen kuin ne häipyvät ruudulta pois. Ruudun vasemmasta alaruudusta voi valita kysyttävät asiat. Nopeus on valttia tässäkin pelissä.

Quizlet on helppo ottaa käyttöön, koska se toimii tabletilla, kännykällä sekä tietokoneella. Opettajat ja opiskelijat voivat tehdä omia opiskeltavia kortteja ja tehdyt korttipakat (valmiine tehtävineen) voi laittaa jakoon linkin avulla. Jako onnistuu myös sähköpostilla, Facebookissa tai Twitterissä. Tehtyä harjoitusta voi editoida myöhemmin. Editoimisoikeuden voi jättää itselle tai sen voi jättää kenen tahansa editoitavaksi. Ja mikä parasta; kaikkea ei tarvitse tehdä itse vaan sivun yläreunassa on hakutoiminto, jonka avulla voi vilkaista, olisiko joku muu jo tehnyt valmiiksi kyselypatterin samasta asiasta.

Vaikka kiire painaa päälle, tähän kannattaa tutustua pikimmiten. Myös opiskelijan.

JK. Quizlet-esimerkki ranskan partitiivista tai ruotsin ajan adverbeistä

Ajatuksia Facebookin ryhmän toiminnasta

Olen mukana useassa Facebookin ryhmässä ja seuraan niiden julkaisuja. Suurimmassa osassa ryhmistä osallistuminen ja keskustelu on aktiivista ja positiivista, mikä palvelee hyvin ryhmän jäseniä sekä koko ryhmän toimintaa. Tällä viikolla törmäsin mielenkiintoiseen ilmiöön, josta halusin blogata tarkemmin. Miksi osa ryhmistä ovat kovin riitaisia? Miksi ylläpito turhautuu työtaakkansa alle? Miten ryhmän toimintaa voisi kehittää?

Olen seurannut ryhmän X toimintaa muutaman kuukauden ajan ja samalla olen ihmetellyt ryhmän eripuraisuutta. Ryhmän toiminta on lähtenyt pienestä liikkeelle ja koska useat ihmiset jakavat mielenkiinnon samaa asiaa kohtaan, on se kasvanut melko suureksi, salaiseksi ryhmäksi. Mitä sitten tapahtui?

Seurasin ko. ryhmän julkaisuja ja näin yhden ylläpitäjän postauksen heinäseipään hyötykäytöstä. Tiesin, että näille ideoille oli sääntöjen mukaan oma kansionsa, jonka käytöstä oli vähän aikaan sitten muistuteltu. Koska kyseinen henkilö postasi oman ideansa, ajattelin jakaa oman kuvani laiskuuttani suoraan iPadilta, koska ylläpitäjäkin teki niin.

Mieheni tekemä lamppu keräsi kuudessa tunnissa yli 300 tykkäystä! Määrä on huikea ja kieltämättä kyllä oli mielenkiintoista seurata mieheni kanssa tykkäysten sekä positiivisten viestien määrän kasvua.

Sain yhden (viidestä) ylläpitäjän kommentin puolen yön jälkeen, jossa hän ystävällisesti pyysi siirtämään kuvan kansioon, jossa on myös muita vinkkejä heipäseipäiden hyötykäytöstä. Vastasin hänelle siirtäväni kuvan heti kansioon kunhan vain pääsen koneelle ja ko. ylläpitäjä oli tyytyväinen vastaukseni. Ihmettelen suuresti, miten seuraavana aamuna ryhmän pääkäyttäjä poisti kuvani ennen kello yhdeksää ilman mitään ilmoitusta minulle, vaikka olin ilmaissut halukkuuteni siirtää kuvani ns oikeaan kansioon. Ylläpitäjän oma postaus kuvineen (jonka perusteella laiskuuttani laitoin kuvani suoraan ryhmän seinälle) ei ollut kerännyt yhtä monta peukutusta verrattuna omaan kuvaani. Aamulla kömmin sitten aamukahvin jälkeen pc:lle ja kilttinä tyttönä latasin kuvani oikeaan kansioon kun ylläpidon ottama kuva sai jäädä ko. ryhmän uutisvirtaan.

Mitä siis opimme?
1) Kohtele muita somessa, kuten toivot itseäsi kohdeltavan.
2) Oman esimerkin näyttäminen on tärkeää. Ylläpito ei ole ryhmän muiden jäsenten yläpuolella vaan toimii, kuten opastaa ryhmän jäsenten toimivan.
3) Kansioiden käyttö Facebookin ryhmissä on hankalaa, koska hyvin moni ihminen käyttää kännykkää tai muuta mobiililaitetta arjessa, jolloin lataaminen suoraan kansioon ei ole mahdollista.
Ylläpidon kannattaa siis harkita kansioiden hyödyntämistä tarkasti, koska kuvien lataaminen niihin on mahdollista vain pc:ltä. Moni idea jää tulematta esiin, jos edellytetään kansioiden käyttöä.
4) Ylläpidon kannattaa avata työnkuvaansa ryhmän jäsenille, jotta hekin ymmärtävät vapaaehtoisesti tehtävän työn määrän.
5) Jos ryhmän jäsen kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, eroaa hän ryhmästä.
6) Peukutusten määrä voi aiheuttaa myös turhaa kateutta.

Omalta kohdaltani tänä ”case” on ohi. En halua olla mukana ryhmässä, jonka jäsenet ovat eriarvoisia suhteessa ylläpitoon. Sen sijaan jatkan mielelläni seuraamista ja ideoiden jakoa ryhmissä, joissa ryhmän kaikki jäsenet ovat ovat tasa-arvoisia toistensa kanssa. Eläköön Facebookin ryhmien mahdollistama valinnan vapaus!

Blogit avuksi kodin ja koulun yhteistyöhön

Olen viime aikoina pohdiskellut paljon kodin ja koulun välistä yhteistyötä opettajan ja vanhemman rooleissa. On mielenkiintoista, miten eri tavoilla yhteistyö käsitetään esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa, naapurimaissa.

Suomi:
– tärkein viestintäkanava reissuvihko / wilma / helmi
– vanhempainilta kerran vuodessa
– vanhempainvartti kerran vuodessa (osassa kouluissa oppilas saa olla mukana, osassa ei)

Ruotsi:
– tärkein viestintäkanava vaihtelee
– vanhempainkokous kerran syksyllä ja kerran keväällä
– keskustelu vanhempien ja oppilaan kanssa syksyllä ja keväällä, vähintään puoli tuntia kerrallaan

Eli Ruotsissa opettaja kohtaa oppilaan vanhemmat vähintään kahdesti vuodessa henkilökohtaisesti. Tämän lisäksi on vielä vanhempien kokous vähintään kerran syksyllä ja kerran keväällä. Ruotsissa henkilökohtaisiin tapaamisiin menee vähintään tunti vuodessa, Suomessa vartti. Ruotsissa oppilas on aina mukana häntä koskevissa keskusteluissa, Suomessa näin ei välttämättä ole. Ruotsissa vanhempainkokouksia on kaksi vuodessa, Suomessa yksi.

Voidaanko Suomessa puhua yhteistyöstä jos opettajan ja vanhemman kohtaaminen ns perusoppilaan kohdalla on näin vähäistä? Keskustelu kerran vuodessa, vartin verran ja muu viestintä sähköisesti. Toki ongelmien ilmaantuessa palavereja järjestetään tarpeen mukaan, mutta pohdin asiaa ns perusoppilaan kohdalta. Mitä kotona oikeastaan tiedetään koulun tapahtumista? Kahden murkun vanhempana voin todeta, että hyvin vähän. ”Miten koulussa meni / Miten päivä meni?” kysymykseen saa hyvin monesti vastaukseksi yhden sanan, hyvin. Siihen se keskustelu sitten jääkin, murkku sulkeutuu kuin simpukka. Yleensä. Jopa perheemme nuorimmainen, eskarilainen, on jo tehokkaasti oppinut tämän käyttyäytymismallin. Joskus kysely oppiaineiden mukaan saa aikaan pientä keskustelua, ainakin kotitalouden tuntien jälkeen.

Olen hämmästellyt, miten vähän kouluissa hyödynnetään blogeja. Jos jokaisella luokalla olisimme blogi, voisivat vanhemmat sitä seuraten pysyä hieman paremmin kärryillä mukana. Ja rakkaat kollegat, ajatukseni ei suinkaan ole lisätä työtaakkaanne ja aiheuttaa lisästressiä. Blogi voisi olla koko ryhmän yhteinen juttu. Yksi oppilas vastaisi tapahtumien kirjaamisesta yhden päivän tai viikon ajan. Jos kirjoittaminen tuntuu mahdottomalta omana itsenä, voisi jokaisella luokalla olla joku maskotti. Kirjoittamisen tuska lievenee kummasti kun sen saa tehdä roolin kautta. Miten maskotti koki tänään matematiikan tunnin? Mitä maskotti piti kouluruuasta? Miten maskotin välitunnit sujuivat?

Blogia seuraamalla vanhemmatkin pysyisivät luokan arjessa mukana. Uskon, että meitä luokan tapahtumista kiinnostuneita olevia vanhempia olisi paljon. Eihän kaikkea tarvitse kirjata, mutta päivän ilot ja muut mielenkiintoiset tapahtumat. Samalla koulun toiminta olisi nykyistä avoimempaa ja läpinäkyvämpää. Uskon vahvasti, ettei monella vanhemmalla ole aavistustakaan siitä, mitä kaikkea hienoa ja mukavaa kouluissa tehdään. Miksei koulun toimintaa voisi tuoda avoimesti esille?

Myös eskarissa olisi mahdollista pitää blogia. Osa eskarilaisista osaa jo lukea ja kirjoittaa. Henkilökunta voisi auttaa heitä, jotka eivät vielä näitä taitoja hallitse. Onhan saduttaminenkin jo yleistynyt, eikö samalla tavalla voisi tuoda esille lasten ajatuksia ja näkemyksiä eskariin arjesta? Uskon, että tällä tavalla me aikuiset saisimme paljon lisää tietoa eskarilaisten ja koululaisten ajatusmaailmasta. Mutta haluammeko me vanhemmat ja opettajat vastaanottaa tätä tietoa?

Mitä sillä iPadilla oikein tekee?

Ei ole kauan kun minulle esitettiin kysymys iPadin hyödyllisyydestä. Eikö se ole ihan sama asia, mitä tablettia käyttää? No kyse on tietenkin makuasioista. Alla muutama huomio työarjestani.

Päivittäinen työmatkani on 150 km ja kuljen matkan yleensä linja-autolla. Työmatka onkin minulle oma hetki kiireisessä arjessa lukion ja yläkoulun kieltenopettajana sekä kolmen lapsen äitinä. Oma iPadini on jo vanhaa mallia. Siinä ei ole retina-näyttöä tai omaa nettiä, mutta hyvin olen pärjännyt jakamalla netin omasta puhelimesta. Mihin minä sitten padia käytän? Eikö mikään muu kelpaa? Alla pohdintaa iPadin työkäytöstä kieltenopetuksessa.

Opetuskäyttö
Työmatkalla minulla on hyvin aikaa korjata oppilaiden sanakokeita, aineita ja muita tuotoksia Moodlessa. Olen käyttänyt Moodlea sekä netin että Moodlen oman appsin, MoodlEZin kautta. Tenttiin laadinta on onnistunut paremmin Moodlen omalla ohjelmalla, eli appsilla, mutta muuta suurempaa hyötyä en ole itse appsista löytänyt.

Muita hyväksi kokemiani appseja ovat mm
– Popplet käsitekarttojen tekoon. Olen käyttänyt ilmaisversiota ja tallentanut tekemäni kartan iPadin kuviin. Sen jälkeen olen tyhjentänyt kartan ja ei kun uutta tekemään.
– WordPress toimii appsina mainiosti. Melkeinpä helppokäyttöisempi kuin pc-versio
– WEBtoPDF on helppokäyttöinen ohjelma, jossa voi muokata netistä löytämänsä sivun PDF- muotoon
– Google kääntäjä toimii mainiona hätävarana ilmaisuja etsiessä
– Socrative-kyselyt on helppoa tehdä omalla appsilla
– Pearltrees eli linkkien kerääminen ja kokoaminen yhteen paikkaan on helppoa
– en ole onnistunut tekemään Prezejä sen omalla appsilla, toivottavasti tämä toiminto tulee käyttöön pian
– Moodlen lisäksi myös Polldaddyn (kyselyt kuvien kanssa) on helppoa
– Edmodo-oppimisympäristö on helppokäyttöinen
– GoogleDriven oma appsi toimii hyvin. Hienoa, että mm tiedostoja pääsee muokkaamaan yhdessä
– ComicBook on yksi suosikkini, koska sarjakuvan teko ja jakaminen on todella helppoa
– EpicLyrics’iin voit syöttää jonkun musiikkikappaleen nimen ja ohjelma hakee sinulle kappaleen sanat. Muilla musiikkiohjelmilla GarageBandin ohella voi tehdä omaa musiikkia esityksiin.
– ranskan kielen opetusta olen piristänyt yläkoulussa ja lukiossa mm se loger– (ranskalainen Etuovi.com), French Verbs-, LEXI French-, Metro France-, Louvre-, Duolingo-, Hit West-radio- ja WordPower-appseilla
– lukion ruotsin tunneilla olemme käyttäneet SAOLin (sanakirja)-, WordPower, Swedish Flashcards-, Hitta hem-, Aftonbladet-, Platsbanken– ja Metro-appseja.

Oman materiaalin tuotto
– Explain everything on lempiohjelmani. Helppoa tehdä pieniä opetusvideoita, joita voi julkaista Youtubessa. Jopa vanhoja power pointeja voi hyödyntää pohjana.
– muita samantyyppisiä ohjelmia, joita olen ladannut, mutten vielä kunnolla käyttänyt on Skitch, Educreations ja NoteLedge
– tekstinkäsittelyyn käytän kokouksissa iPadin omaa Muistiinpanot-ohjelmaa. Muissa kirjoitustöissä käytän Pages-appsia, mikä on maksullinen, mutta hintansa väärti. Evernotesta ei ole tullut suosikkiani, en osaa sanoa tarkempaa syytä.

Appseja, joihin aion tutustua tarkemmin
– SoundingBrd kuvakortit voisivat toimia kieltenopetuksessa, ainakin alkeissa kun opetellaan perussanastoa
– 53Paper voisi toimia esim. kurssin yhteisenä julkaisuna kirjamuodossa. Miksei kurssilla kirjoitettuja aineita voisi julkaista tässä?
– Dictation-saneluohjelma
– Notability, olisko siinä haastajaa Explain everything-appsille?
– Stickyboard2 vaikuttaa mielenkiintoiselta
– Story Wheel ei sen kummoisempaa tutustumista tarvitse, mutta olisi mielenkiintoista kokeilla sitä tunneilla puheharjoituksissa. Omien iltasatujen teko ja nauhoitus on ainakin toiminut hyvin.
– Podcastiti, hävettää ihan tunnustaa, miten en ole näihin tutustunut kunnolla aiemmin. Hyvää materiaalia kieltentunneille

Olen huomannut, että appseja kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti. Aloitan aina ilmaisversiolla ja harkitsen tarkkaan ohjelman ostamista, vaikkeivat useimmat niin kovin kalliita olekaan. Appseja julkaistaan koko ajan ja ne kehittyvät, joten on luonnollista, että löydettyäni paremman (lue helppokäyttöisemmän) appsin, poistan vanhan ja alan käyttämään uutta ohjelmaa.

Yllä oleva lista on tulosta juuri tällaisesta toiminnasta. AppsGonefree on hyvä apps, jonka katson läpi päivittäin etsiessäni hyviä ohjelmia. Toinen hyvä koontipaikka on AppZapp Pro. Facebookin ryhmissä, kuten Tablet-laitteet opetuksessa esittellään myös toimivia, kokeilunarvoisia appseja.

Tässä oli muutama ajatus työkäytöstä. Ajatuksia iPadin henkilökohtaisesta käytöstä löytyy toisesta tekstistä.

Opetusnäyte rekrytoinnissa

Aamun Twitter-virtaa purkaessa huomasin rehtorin pohdiskelevan, tulisiko rekrytoinnissa käyttää opetusnäytettä. Yliopiston viroissa tämä on käytössä ja olen itsekin antanut näytteen 10 vuotta sitten pyrkiessäni melko arvostetun lukion virkaan. Kokemuksesta oppii ja siksi halusikin blogata muutamia ajatuksia jatkopohdintaan.

Meitä oli kolme ehdokasta, jotka kaikki antoivat näytteen eri kielioppiasian opettamisesta. Aiheet olivat partisiipin perfekti (ymmärrys ja soveltaminen riittää nykyään), s-passiivi ja kolmatta aihetta en enää muista. Miksi näyte koski eri kielioppiasiaa? Eivätkö erot olisi tulleet parhaiten esiin kun ehdokkaat olisivat käsitelleet samaa aihetta? Aiheiden tulee olla yhtä vaikeita, jos halutaan selvittää eroja hakijoiden välillä hiemankaan objektiivisesti.

Arvosteluraadissa oli edustajia oppilaskunnasta sekä pari aineenopettajaa. Täysin outoa ihmisporukkaa on vaikeaa ottaa toimintaan mukaan, jos heidän nimiään ei tiedä. Siispä nimilaput pulpetille, jotta tilanteessa näkyy myös opiskelijoiden huomioiminen ellei oppitunneille haeta luennoitsijaa.

Olin valvonut edellisen yön silloin puolivuotiaan lapsen kanssa, joten en missään nimessä ollut parhaassa iskussa. Jos nyt saisin näytteen antaa, varmistaisin sen, että edellinen yö on hyvin nukuttu. Laittaisin alkuun pyörimään tekemäni kielioppivideon, keskeyttäisin sen välillä varmistaakseni ymmärtämisen ja loppuaika olisikin aiheen syventämistä yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Jos itse rekrytoisin väkeä opettajakuntaan, selvittäisiin ehdokkaan taustat bloggaamisen ja muun sosiaalisen median suhteen. Pätevyys on tärkeää tarkistaa, mutta sitäkin tärkeämpää on selvittää, miten ehdokas toimii työyhteisössä. Ehdokkaan rehtori on yksi tietolähde, mutta yhtä hyvin voisi jututtaa läheistä työkaveria.

Toimintakulttuurin muutoksia koulumaailmassa

On ollut mielenkiintoista seurata keskustelua oppimateriaalin jakamisesta sosiaalisessa mediassa nyt parin päivän ajan. Ilmaisen materiaalin antaminen muiden käyttöön on jakanut mielipiteitä melkoisesti. Vahva joukko puhuu jakamisen hyödyistä sekä etenkin siitä, miten jaettava materiaali jalostuu ja muokkautuu aina jokaisen käyttäjän tarpeen mukaan. Kun jakaa, saa myös itse on myös usein kuultu, perusteltu väite.

Samanhenkisiltä, oman verkoston ihmisiltä saatu palaute jalostaa alkuperäistä ideaa / esitystä / koetta aina vain paremmaksi. Lopullisia voittajia ovat silloin yhteistyöhön kykenevät ja sitä haluavat verkostoituneet ammattilaiset. Ja tietenkin se tärkein kohderyhmä eli omat oppilaamme! Heitä vartenhan me töitä teemme, eikö niin?

Lannistava tai aliarvioiva palaute vähemmän innostuneelta kollegalta voi ajan mittaa latistaa halun jakaa materiaalia, etenkin jos jakaminen on yksipuolista. Kun vuorovaikutukseen hiipii vielä ala-arvoisuuden tunne, haluttomuus tehdä yhteistyötä ja esimies ei vaadi yhteistyötä työyhteisössä, on pattitilanne valmis. Mitä silloin voi kehittää? Ei mitään. Voidaanko luoda jotain uutta? Ei. Voiko työstään nauttia ja hehkutella esim. hyvin onnistuneen oppitunnin jälkeen? Voi, salaa. Jopa julkisesti omissa verkostoissa. Jaettu ilo ja hyöty leviävät näinkin.

Oppimateriaalin avoimuus voi tuntua kamalalta tavallisen riviopettajan mielessä. Monella ammattilaisella on korkea kynnys laitaa materiaalia julkiseen jakoon riittämättömyyden tunteen vuoksi. Onko tämä tarpeeksi hyvää? Tosiasiahan on se, että materiaalia joutuu aina muokkaamaan alalla kuin alalla. Se ei ole koskaan valmis. Ehkä sen tosiasian hyväksyminen voisi vapauttaa enemmänkin materiaalia. Yhtä lailla voisimme laittaa jakoon myös riittävän hyvää materiaalia. Kynnys on kova, itsellenikin, mutta lopputulos olisi varmasti huomattavasti parempi kun prosessi etenee yhdessä muiden asiasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Yksin pakertaen tulos on varmasti ihan ok, mutta yhdessä tehden siitä voisi tulla loistava myös suurelle oppilasjoukolle.

Miten voimme edellyttää oppilailta kykyä toimia yhteistyössä, jos emme pysty siihen itsekään opettamisen ammattilaisina? Kykenemmekö sietämään keskeneräisyyttä, jos olemme itse valmiit jakamaan vain loppuun saatettua ns hyvää materiaalia? ”Sydänverellä” tehdyt materiaalit voi jättää jakamatta, niitä ei voi jatkojalostaa.

Yhdessä tekemistä oppii vain tekemällä yhdessä, jokainen kouluyhteisön jäsen. Monessa tutkimuksessa on todettu, että rahalla voi palkita vain tiettyyn pisteeseen saakka. Sen jälkeen työsuoritus ei parane, vaikka rahaa saisi käyttöönsä mielin määrin. En ole koskaan laatinut materiaalia euron kuvat silmissä vaan aito, kenties naivikin, haluni on ollut auttaa oppijia oppimaan. Oppimisen ja oivaltamisen ilo oppijan kasvoilla sekä entisten opiskelijoiden yhteydenotot vuosien jälkeen ovat motivoineet entisestään kehittämään omaa työtä ja osaamista.

Jos olisin perustanut tekemiseni ainoastaan maksettuun palkkaan, olisin taantunut pitämään tunnit samoilla materiaaleilla vuodesta toiseen. Olisin tullut työpaikalle vain pitämään tunnit ja vältellyt viimeiseen saakka yhteissuunnitteluaikaan kuuluvia kokouksia, palavereja, yhteydenottoja oppilaitoksen ulkopuolelle jne. Olisin osallistunut väkipakolla koulutuksiin ja pantannut niiden antia vain itselläni. Tälläisiä toimintatapoja on silti edelleen olemassa, vuonna 2013 julkisiin varoin ylläpidetyissä oppilaitoksissa.

Avoimuus ja toiminnan läpinäkyvyys tulee siis vähitellen koskettamaan koko koululaitosta, mikä on hyvä asia. Myöntämällä, että elinikäinen oppiminen koskee meitä jokaista, voimme yhdessä avoimen materiaalin lisäksi myös jakaa ja lisätä hyvinvointiamme. Panttaamisen, vanhaan jumiutumisen sijaan voimme arjessa oivaltaa yhdessä, toistemme avulla monia uusia asioita. Millaisia innovaatioita me vielä voimme yhdessä tehdä, koulumaailmassakin? On hienoa saada olla toimintakulttuurin muutoksissa mukana!