Sähköiset pistarit kieltenopetuksessa

Olin laatinut jo aiemmin entisessä koulussa laatinut sähköisen oppimisympäristön RUB4-kurssille lukiossa, joten urakkaa helpotti kun jo jotain oli valmiina. Käytännössä muokkasin kaikkia tehtäviä sekä sana- ja verbikokeita paremmin toimiviksi edellisen opiskelijaryhmän palautteen avulla. Opiskelijoita saatua palautetta kannattaakin kuunnella tarkasti, koska heiltä saa ehdottomasti parhaimmat ideat ja ajatukset. Kollega ei aina välttämättä kehtaa tai uskalla olla yhtä suora. 😉

Opiskelijat tekivät kurssin aikana sana- ja verbikokeet (vahvat verbit) verkkoon itselleen sopivimpana aikana. Nämä kokeet olivat perinteisiä pistareita, joita he ovat takuuvarmasti tottuneet tekemään paperiversioina. Nykyisessä työtavassa oli erityisen hyvää se, että kaikki tekivät nämä kokeet. Opiskelija sai itse valita vastuunsa määrän. Tavoitteena oli, että ensin opiskelijat lukevat sanakokeeseen aivan kuten he ovat ennenkin tehneet. Sen jälkeen he tekevät sana- tai verbikokeen verkossa itselleen sopivimpana aikana tiettyyn päivämäärään ja aikaan mennessä. Ensimmäisen yrityksen jälkeen kehotin heitä vielä palaamaan uudelleen kokeeseen ja korjaamaan väärin menneet kohdat kirjan avulla.

Osa (= tunnollisimmat ja ”ahkerimmat”) noudatti periaatetta hyvin. Oli ilahduttavaa huomata, että vaikkei opiskelija periaatetta niin tunnollisesti noudattanutkaan, hän kertoi siitä avoimesti ja rehellisesti kurssipalautteessa omalla nimellään. Sekin on kunnioitettavaa, että yrittää parhaansa, apuvälinein. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa kaikista pistareista huonoja numeroita ja oma oppiminen olisi takuuvarmasti jäänyt vähemmälle. Palaute olisi ollut huomattavasti negatiivisempaa kuin mitä se oli nyt kun tsemppasin kaikkia hienosta yrittämisestä. Mielestäni se toi kurssille hyvää henkeä, mikä innosti kaikkia, heikoimpiakim, yrittämään vielä enemmän. Ero oli suuri verrattuna siihen, että olisin jatkuvasti moittinut ryhmää huonosta lukemisesta sana- ja verbikokeisiin.

Saivatko kaikki täydet pisteet pistareista? Yllätys, yllätys ei. Olin laatinut sanakokeet siten, että niissä kysyttiin aina tärkeimpien sanojen taivutusta. Kokeessa oli aina myös perinteinen aukkotäydennys vihjeineen. Uutena asiana kokeilin jokaisessa kokeessa osiota, jossa opiskelijan piti itse perustella omia ajatuksiaan ruotsiksi. Ko tehtävässä saattoi olla kysymyksiä ruotsiksi, joihin hänen tuli vastata ruotsiksi ja vastaus tuli myös perustella hyvin. Välillä opiskelija joutui ensin kirjoittamaan kysymykset itse ja sitten hän vastasi niihin. Tehtävässä saattoi myös olla väittämiä ruotsiksi, joihin tuli ottaa kantaa ruotsiksi. Aluksi perustelut olivat hyvin lyhyitä, mutta vähitellen kurssin edetessä opiskelijat rohkaistuivat kirjoittamaan pidempiä perusteluja. Virheitä tehtiin luonnollisesti, mutta tärkeintähän on rohkaista käyttämään kieltä.

Pistarit säilyivät tallessa Moodlessa ja on helppoa seurata kuka on tehnyt mitäkin. Yhtään paperilappuja ei mennyt hukkaan. Nyt arvioinnin ollessa ajankohtainen saan helposti Moodlesta opiskelijan keskiarvon hänen suorituksistaan, mikä nopeuttaa kurssin arviointia huomattavasti.

Huippua on myös se, että kaikki tekivät vähemmän mielenkiintoiset verbikokeet tunnollisesti. Alussa suoritusmääriä oli paljon koetta kohti, mutta tämä into laantui kurssin aikana. Se ei ole,mielestäni huolestuttavaa. Tärkeintä on, että kaikki ovat työstäneet tätäkin asiaa omalla tavallaan. Tekemällä, yrittämällä ja kokeilemalla sitä oppii, kieliäkin. Ja koska opiskelijat olivat innostuneesti kurssilla mukana, sai opettajankin intoa kehitellä ja kokeilla uutta. Win-Win tilanne siis, jota haluan hyödyntää seuraavillakin kursseilla. Tekeminen ja oppiminen yhdessä opiskelijoiden kanssa voi todellakin olla hauskaa ja motivoivaa!!

Advertisement

Flipped classroomin soveltamista lukion ruotsissa

Lähtötilanteessa RUB4 kurssin alussa minulla oli perinteiseen luokkatyöskentelyyn kyllästynyt poikavaltainen ryhmä. Kokeilimme kolmannessa kurssissa Edmodoa, mikä oli opiskelijoille mieluisa yllätys. Se oli opettajankin helppo ottaa käyttöön, mutta jäin kaipaamaan Moodlen mahdollistamaa selkeää kokonaisuutta. Yhtenä mahdollisutena meillä oli myös ottaa Pedanet käyttöön, mutta Moodlen monipuolisemmat työkalut veivät voiton. Siispä rakensin kurssin pohjan sähköiseen muotoon Moodleen.

Olin jakanut kurssin oppimäärän viikon mittaisiin osioihin tyyliin teema / viikko. Tekstikirjan puolella tämä merkitsi yleensä yhteistä osuutta teemasanojen parissa sekä opiskelijan omaa valintaa kahden perustekstin väliltä. Meillä on käytössä kolme 75 minuutin oppituntia viikossa, joten ensimmäisellä tunnilla aloitettiin teemasanoja ja opiskelijat määrittelivät yksin tai pareittain omat kotiläksynsä. Aluksi tämä sujui hyvin, mutta kurssin loppupuolella jouduin laittamaan minimäärän kotiläksyiksi. Toisella 75 minuutin tunnilla opiskelijat jatkoivat teemasanojen työstöä erityisesti suullisin tehtäviin ja he etenivät valitsemaansa kappaletekstiin. Kolmas tunti meni kielistudiossa, jolloin harjoiteltiin kerralla useampaa kuuntelua ja lopeteltiin kappaleen tehtäviä tai kieliopin asioita.

Olin laittanut kaikkien tehtävien vastaukset opiskelijoiden käyttöön. Aivan turhaan pelkäsin sitä, että he lunttaisivat suoraan vastaukset. Luokkaan tuli uskomattoman hyvä tsemppaava fiilis opiskelijoiden auttaessa toisiaan. Alkuhämmennys oli suuri kun vastaukset näki jopa omasta puhelimesta ja tunnilla sai käyttää omaa konetta. Olin määritellyt ns pakolliset tehtävät ja muuten opiskelijat saivat valita tehtävät oman mielenkiintonsa mukaan. Saimme käytettyä kieltä tunneilla huomattavasti enemmän kuin tavallisesti, mikä on ainoastaan hyvä asia.

Tein kielioppiin opetusvideoita Explain everything-appsin avulla. Ilo oli suuri kun huomasin, että voin käyttää pohjana jopa vanhoja power pointeja, joita tosin piti hieman muokata ennen appsiin siirtoa. Oli hauska huomata, että opetusvideon katsominen peittosi opettajan selitykset. Asia olisi kuitenkin ollut aivan sama, mutta ehkä vaihtelu virkistää. Viikon ensimmäisellä tunnilla katsoimme videon ja loppuviikko oli aikaa laittaa tämäkin osuus kuntoon. Vastaukset löytyivät Moodlesta.

Opiskelijat tekivät töitä mielellään tutun parin kanssa. Tavoitteenani oli vaihtaa työskentelyparia aina välillä, mutta se ei onnistunut. Yritämme uudelleen seuraavassa kurssissa.

Sana- ja verbikokeet sekä muutama harjoituskuuntelu löytyivät Moodlesta. Olin tehnyt muutamasta kappaleesta aukkotäydennyskuuntelun, jotta kotonakin tulisi kuunneltua ainakin kaksi kappaletta kurssin aikana. Toki olin linkittänyt kappaleiden mp3:set kurssiympäristöön, mutta niiden hyödyntäminen vaihteli edelleen kovasti. Sana- ja verbikokeet sai tehdä silloin kun itselle sopi parhaiten. Olin asettanut pienille kokeille takarajan rytmittääkseni opiskelua kurssin aikana. Lähtöoletukseni oli, että opiskelija lukee kotona ensin aivan kuin hän lukisi tavalliseen sanakokeeseen ja hän tekee sen jälkeen kokeen. Tehtyään kokeen opiskelija sai palautteen, jossa kehoitettiin korjaamaan väärin menneet kohdat kirjan kanssa. Oppimista se on tämäkin ja lopputuloksena oli se, että näin sain suurimman osan tekemään kokeet, koska kaikilla oli mahdollisuus onnistua. Kolme opiskelijaa 20:sta lintsasivat välikokeiden teossa ja osa kokeista jäi tekemättä annetussa aikataulussa. Haastattelen heitä kurssipalautteen yhteydessä, jotta saan vihjeitä, mitä voisi tehdä toisin. Vai oliko kyse pelkästään saamattomuudesta, saa nähdä.

Olen todella tyytyväinen työskentelyyn kurssin aikana. Työtapa vaatii ennakkovalmisteluja melkoisesti, mutta yksi kurssiympäristö on nyt valmis muokattavaksi jatkokäyttöä varten. Oma roolini oli ohjata, neuvoa ja auttaa sekä tunneilla että palautetta antaessa. Pääsin tavallista tarkemmin tutustumaan nuorten ajatuksiin elämänkatsomuksesta, rakkaudesta sekä maahanmuutosta ja nuoret oppivat perustelemaan mielipiteitään ruotsiksi. Aineenkirjoituskammo väheni kun sitä sai tehdä yhdessä kaverin kanssa tietokoneella. Opettajan iloksi tekstien sisältö ja teemasanojen hyödyntäminen oli mallikelpoista ja yritys oli kova heikommillakin opiskelijoilla. Voin hyvin mielin arvostella kurssin näyttöjen perusteella vaikka koe sattuisikin menemään heikosti. Tosin en jaksa uskoa siihen vaan luotan, että kaikki saavat kurssikokeen suoritettua ja kurssista arvosanan.

Kurssikoe on tänään verkossa ja hieman jännittää, miten se sujuu. Osa tekee kokeen kotona, osa koulussa atk-luokassa. Peukut pystyyn, etteivät sähkökatkot pilaa hyvää yritystä ja opiskelijat muistavat ahkerasti tallentaa vastauksensa.

Tunnistatko itsesi näistä vanhemmista?

Myönnän reilusti, että edellinen postaukseni oli asenteellinen. Joku voisi tulkita sen jopa kateellisen panetteluksi, mutta avoimesti ja rehellisesti voin todeta, että taustalla on syvä huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Teen töitä heidän kanssan ja kodissa elämää vauhdittavat kaksi murkkua ja yksi eskarilainen. Elämää ja menoa siis riittää ja samalla voin seurata useamman lajin erikoispiirteitä.

Laiskimme mieheni kanssa, että kolmen aktiivisesti harrastavan lapsen treeneihin ja muihin harjoituskertoihin menevät kaikki arki-illat sekä viikonlopusta vähintään toinen päivä. Pelkästään viikolla on minimissään 9 harjoitukset! Logistiikan sekä syömisen tulee siis pelata yhteen melko saumattomasti.

Mutta siis vanhempiin. Mikä rooli on sinulle tutuin?

Tavallinen pulliainen maksaa maksut tunnollisesti ajallaan. Hän ei turhaan halua vaivata ketään vaan luottaa siihen, että kaikki joukkueen aikuiset tekevät parhaansa. Hän osallistuu välillä talkoiluun vaikkei siitä nyt niin kovasti nauttisikaan. Hän on yleensä mukana myös vanhempien palaverissa.

Ei kuulu, ei näy vanhempi on väsynyt lastensa harrastamiseen. Hän ei vastaa sähköposteihin tai muihinkaan viesteihin. Maksut jäävät helposti roikkumaan ja ne maksetaan viiveellä kehoitustenkin jälkeen. Hän luottaa siihen, että oma lapsi pääsee muiden vanhempien tai joukkueen aikuisten kyydissä harjoituksiin, peleihin sekä turnauksiin.

Vaativa vanhempi seuraa tiukasti esim. joukkueen toimintaa. Hän soittaa helposti valmentajille ja perää oman lapsensa oikeuksia kyseenalaistanut aika ajoin valmentajien toiminnan. Käyttää helposti väsytystaktiikkaa, jolloin hänelle on jossain määrin annettava periksi, jotta sopu säilyisi. Hän kaivelee helposti vanhoja asioita ja hänen on vaikeaa ymmärtää, että välillä on toimittava siinä tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla. Vaativa ja raskas henkilö kaikille eikä vähiten itselleen.

Curling-vanhempi ei missään nimessä oleta, että hänen lapsensa keräisi rahaa joukkueen hyväksi. Kyseisen mussukka ei myöskään missään nimessä tule pyöräillä harkkoihin vaan jopa 15-vuotiasta kuljetetaan vanhempien autolla harkkoihin sen sijaan, että hän ottaisi alku- ja loppulämpimät kauniissa kesäsäässä.

Meissä jokaisessa on varmasti ripaus jokaista vanhempaa. Kolme K:ta muodostavat periaatteet vanhemmille jalkapallon osalta. Kannusta, Kustanna ja Kuljeta. Kaikki tarvitsevat positiivista kannustusta, se on selvää. Voisimmeko joskus kannustaa myös pelaajia ja joukkueen toimintaan äaktiivisesti osallistuvia muita aikuisia? Kiitosta heruu liian vähän esim. valmentajille tai joukkueenjohtajille, mikä on todella sääli. Positiivisella palautteesta aiheesta saisi paljon hyvää aikaan.

Kustantajan rooli on osalle vaikeampaa ymmärtää, koska hyvin monessa joukkueessa maksut kausimaksuista lähtien jäävät roikkumaan, ellei rahastonhoitaja ole riittävän tomera rästejä karhuamaan. Kahden lajin harrastajat kokevat, ettei heidän tule maksaa koko kausimaksua, koska he ovat toiminnassa mukana vain osan vuotta. Kuka antaisi sen nuijan, joilla heille viime kädessä voisi kumauttaa päähän, että maksut koskevat kaikkia. Mahdollisilla kuukausimaksulla katetaan koko kauden maksuja koko joukkueelle ja jos joku ei maksa, muut maksavat tämänkin osuuden.

Kuljettajan roolia jo aiemmin käsittelinkin. En ymmärrä, miten tämän päivän nuoria ei yksinkertaisesti laiteta polkemaan harjoituksiin. Välineet ovat huippuluokkaa vaatteita myöten. Ja jos joku polkeekin, hänet leimataan oudoksi vanhempia myöten. Eihän tämä nyt näin voi mennä.

Yhteistyötä ja ymmärrystä tarvitaan vielä paljon. Sitä odotellessa ja lapsia vielä monta vuotta kuskatessa. Onneksi harjoitusten aikana voi käydä lenkillä, hiihtämässä, kuntosalilla tai ihan arkisesti kaupassa. Jääpähän hieman enemmän aikaa perheelle illalla.

Pari teesiä joukkueurheilusta

Kaikki pelaa-periaate joutaa romukoppaan

Kaunis periaate, mikä ei toteudu suuren kilpailuvietin vuoksi. Toki vanhemmatkin vaativat maksavina asiakkaina tulosta, jossa vain voitto on tärkeää. Reilun pelin kortteja voidaan vielä alussa jakaa, epäreiluillekin pelaajille.

Joukkueet ovat valmentajien lasten treenaamispaikka

Matti ja Maija Meikäläinen ovat auttamattomasti tuoneet lapsensa liian myöhään harrastuksen pariin. Alkuvuodet olisi ehdottomasti pitänyt pyhittää vain ja ainoastaan omalle lajille. Epäonnistuneesta alusta johtuen harrastus jää lyhytaikaiseksi, jolloin todellisten tulevaisuuden tähtien harjoitteluareena vähenee. Yksin tai kaksin kun ei voi pelata. Silloin kannattaakin perustaa monentyyppisiä joukkueita eri tarpeisiin. Ja kas kummaa, oma kullanmuru pääsee pelaamaan monessa eri-ikäisten joukkueissa. Tavalliset pulliaisvanhemmat surevat vaihtopenkillä istuvan lapsensa kohtaloa. Kenties juuri hän olisi sillä kertaa tarvinnut rohkaisua ja iloinnut muutamasta peliminuutista. Mutta eihän lahjakasta vahvistusta voi penkillä pitää, hän tarvitsee peliaikaa joukkueessa, jonka ylläpidon maksavat muut kuin hänen omat vanhempansa.

Äänekkäimmät vanhemmat takaavat peliaikaa

Ellet itse kuulu joukkueen valmentajiin tai huoltoon, tehokkain tapa saada lapselle on olla mahdollisimman äänekäs kentän laidalla. Voit myös soitella pelien jälkeen ja tiukasti vaatia Jani-Petterille lisää peliaikaa. Voit kiristää maksuilla pelikamppeista tai kausimaksuista sekä osallistua mahdollisimman paljon pelaajien kuljettamiseen peleihin. Taustalla vaivihkaa toimiminen takaa hyvän lopputuloksen sillä onhan sinusta tulossa vähitellen tärkeä joukkueen luottohenkilö. Äitien huuto, kuskaamiset tai oikeudenmukaisuuden vaatimukset voi jättää huomioimatta. Eihän naiset jalkapallosta mitään ymmärrä.

Yksilöllisyys menee joukkueen edelle

Minä, minä ja minä-asenne vallitsee kentillä. Valmennus ei monesti edes panosta joukkuehengen kasvattamiseen vaan toiminta rakentuu vahvojen pelaajien ympärille. Huonon pelaajan leimasta on vaikeaa, kenties mahdotonta päästä eroon. Kentällä ei kommunikoida vaan yritetään edetä ilman syöttöä muille ja lopputuloksen tietää. Joukkueurheilusta on tullut yksilölaji, jossa edistynein pelaaja vaativan isän ohella pärjää. Muut vanhemmat maksavat, nuolevat näppejään ja yrittävät kannustaa lasta liikkumaan. Ja sitten vielä ihmetellään suureen ääneen drop out-ilmiötä lasten ja nuorten urheiluharrastamisessa. Olisiko meidän syytä ottaa jo lusikka kauniiseen käteemme vai onko meistä enää siihen? Lasten ja nuorten vuoksi olisi jo korkea aika.

Toimintakulttuurin muutoksia koulumaailmassa

On ollut mielenkiintoista seurata keskustelua oppimateriaalin jakamisesta sosiaalisessa mediassa nyt parin päivän ajan. Ilmaisen materiaalin antaminen muiden käyttöön on jakanut mielipiteitä melkoisesti. Vahva joukko puhuu jakamisen hyödyistä sekä etenkin siitä, miten jaettava materiaali jalostuu ja muokkautuu aina jokaisen käyttäjän tarpeen mukaan. Kun jakaa, saa myös itse on myös usein kuultu, perusteltu väite.

Samanhenkisiltä, oman verkoston ihmisiltä saatu palaute jalostaa alkuperäistä ideaa / esitystä / koetta aina vain paremmaksi. Lopullisia voittajia ovat silloin yhteistyöhön kykenevät ja sitä haluavat verkostoituneet ammattilaiset. Ja tietenkin se tärkein kohderyhmä eli omat oppilaamme! Heitä vartenhan me töitä teemme, eikö niin?

Lannistava tai aliarvioiva palaute vähemmän innostuneelta kollegalta voi ajan mittaa latistaa halun jakaa materiaalia, etenkin jos jakaminen on yksipuolista. Kun vuorovaikutukseen hiipii vielä ala-arvoisuuden tunne, haluttomuus tehdä yhteistyötä ja esimies ei vaadi yhteistyötä työyhteisössä, on pattitilanne valmis. Mitä silloin voi kehittää? Ei mitään. Voidaanko luoda jotain uutta? Ei. Voiko työstään nauttia ja hehkutella esim. hyvin onnistuneen oppitunnin jälkeen? Voi, salaa. Jopa julkisesti omissa verkostoissa. Jaettu ilo ja hyöty leviävät näinkin.

Oppimateriaalin avoimuus voi tuntua kamalalta tavallisen riviopettajan mielessä. Monella ammattilaisella on korkea kynnys laitaa materiaalia julkiseen jakoon riittämättömyyden tunteen vuoksi. Onko tämä tarpeeksi hyvää? Tosiasiahan on se, että materiaalia joutuu aina muokkaamaan alalla kuin alalla. Se ei ole koskaan valmis. Ehkä sen tosiasian hyväksyminen voisi vapauttaa enemmänkin materiaalia. Yhtä lailla voisimme laittaa jakoon myös riittävän hyvää materiaalia. Kynnys on kova, itsellenikin, mutta lopputulos olisi varmasti huomattavasti parempi kun prosessi etenee yhdessä muiden asiasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Yksin pakertaen tulos on varmasti ihan ok, mutta yhdessä tehden siitä voisi tulla loistava myös suurelle oppilasjoukolle.

Miten voimme edellyttää oppilailta kykyä toimia yhteistyössä, jos emme pysty siihen itsekään opettamisen ammattilaisina? Kykenemmekö sietämään keskeneräisyyttä, jos olemme itse valmiit jakamaan vain loppuun saatettua ns hyvää materiaalia? ”Sydänverellä” tehdyt materiaalit voi jättää jakamatta, niitä ei voi jatkojalostaa.

Yhdessä tekemistä oppii vain tekemällä yhdessä, jokainen kouluyhteisön jäsen. Monessa tutkimuksessa on todettu, että rahalla voi palkita vain tiettyyn pisteeseen saakka. Sen jälkeen työsuoritus ei parane, vaikka rahaa saisi käyttöönsä mielin määrin. En ole koskaan laatinut materiaalia euron kuvat silmissä vaan aito, kenties naivikin, haluni on ollut auttaa oppijia oppimaan. Oppimisen ja oivaltamisen ilo oppijan kasvoilla sekä entisten opiskelijoiden yhteydenotot vuosien jälkeen ovat motivoineet entisestään kehittämään omaa työtä ja osaamista.

Jos olisin perustanut tekemiseni ainoastaan maksettuun palkkaan, olisin taantunut pitämään tunnit samoilla materiaaleilla vuodesta toiseen. Olisin tullut työpaikalle vain pitämään tunnit ja vältellyt viimeiseen saakka yhteissuunnitteluaikaan kuuluvia kokouksia, palavereja, yhteydenottoja oppilaitoksen ulkopuolelle jne. Olisin osallistunut väkipakolla koulutuksiin ja pantannut niiden antia vain itselläni. Tälläisiä toimintatapoja on silti edelleen olemassa, vuonna 2013 julkisiin varoin ylläpidetyissä oppilaitoksissa.

Avoimuus ja toiminnan läpinäkyvyys tulee siis vähitellen koskettamaan koko koululaitosta, mikä on hyvä asia. Myöntämällä, että elinikäinen oppiminen koskee meitä jokaista, voimme yhdessä avoimen materiaalin lisäksi myös jakaa ja lisätä hyvinvointiamme. Panttaamisen, vanhaan jumiutumisen sijaan voimme arjessa oivaltaa yhdessä, toistemme avulla monia uusia asioita. Millaisia innovaatioita me vielä voimme yhdessä tehdä, koulumaailmassakin? On hienoa saada olla toimintakulttuurin muutoksissa mukana!

Kielioppivideoita urakalla

Opetukseton päivä on siinä mielessä hyvin tehokas, että kokonainen päivä hurahtaa helposti kotona sähköistä materiaalia laatiessa, päivittäessä sekä opiskelijoiden tuotoksia kommentoidessa. Olen ihastunut Explain everything-appsiin, jonka avulla voi helposti muokata toimivia opetusvideoita melkein mistä vain asiasta. Tänään tein videot substantiivien määräysmuotojen käytöstä ruotsin kielessä sekä perehdytän huomenna oppilaani infinitiivin käytön saloihin.

Tänään käytin pohjana vanhoja power pointeja, joita päivitin ”nykyaikaan”. Nauhoitukset kotona sujuvat välillä niin ja näin, koska kaikki kissan maukaisut sekä koiran murahdukset tulevat myös mukaan. Mutta toisaalta, haittaisiko se sittenkään lopputuloksessa, jos niitä ei liikaa ole? Huomaan, että minun tulee laskea rimaa sillä ei näistäkään saa koskaan kaiken kattavia täydellisiä versioita vaikka kuinka niin yrittäisin. Aina löytyy parannettavaa, se vain täytyy hyväksyä. Nyt minulla on silti melko hyvät pohjat, joita voi näyttää ja jotka toivottavasti auttavat opiskelijoita ymmärtämään nämä asiat. Ainakin heidän vastaanottonsa on ollut hyvä ja aina olen taputukset saanut ensiesitysten jälkeen. 🙂

Tänään tehdyt videot:
Infinitiivin käyttö (att vai ei)
Substantiivien määräysmuotojen käyttö
Lyhyet eli epämääräiset muodot
Pitkät eli määräiset muodot

Löydät lisää tekemiäni videoita nimelläni. Toivottavasti niistä on sinulle apua. 🙂

Koti vaihtoon

Joulunaika on hyvin kiireistä ja stressaavaa kaikkine pakkoperinteineen. Koska uusperheessä ( huom, ei uusIOperheessä) monet tavat on hyvä määritellä uudelleen oman näköisiksi, on joulunvietto muovautunut vähitellen sellaiseksi, että lähdemme jonnekin oman perheen kesken. Arki on melkoista rumbaa töineen ja harrastuksineen ja kun vielä aviosiippakin on yrittäjä, on helpompaa lähteä lomalla pois, jos haluaa irtautua arjesta.
Kesällä 2010 olimme kodinvaihdossa Sevillassa kolme viikkoa heinäkuun helteissä. Kesä 2011 meni pihatöissä ja kesällä 2012 olimme vaihdossa Pohjois-Hollannissa vajaa pari viikkoa. Jouluna 2012 olikin sitten Bretagnen vuoro.
Varasimme lentoliput jo heinäkuussa ja olimme tiiviissä sähköpostiyhteydessä koko vaihtoa edeltävän ajan. Viestit lähtivät myös kerran päivässä vaihdon aikana, joten vastapuoleen pääsi tutustumaan hyvin. Ranskalaisen perheen ansiosta saimme varattua edulliset junaliput Pariisista Rennesiin ja me puolestamme hoidimme heille majoituksen Raanujärvellä upeine puitteineen. Vaihdoimme autoja päikseen, joten perheen kanssa oli helppoa liikkua.
Kummassakin kodissa oli tarkat ohjeet kodista, sen laitteista, kaupoista, alueen terveydenhuollosta jne. Esitteet lähialueiden nähtävyyksistä olivat ahkerassa käytössä ja täydensimme valikoimaa myös omilla löydöillämme. Suurimmat vahingot olivat repeytynyt Robin-juliste, haljennut Brio-junaradan siltaosa (voi liimata) sekä mystisesti kadonneet pari pelin osaa (tulevat varmasti vielä vastaan). Itse puolestani vedin pakastimen laatikon lattialle ja rikoin etupaneelista pari nurkkaa, mutta senkin voi vaihtaa.
On ollut upeaa saada tutustua espanjalaisen, hollantilaisen sekä ranskalaiseen arkeen paikallisessa kodissa. Kaupassa käynti on oma seikkailunsa. On myös mahtava tunne kun elämän saa rullaamaan vieraassa paikassa. Tiet tulevat tutuiksi, pyykkikone pyörii ja uuteen paikkaan tutustumisen jälkeen saa vain olla ja nauttia. Kotiin on yhtä lailla ihana palata ja huomata, miten toinen perhe on pitänyt sitä kuin omaansa. Ja sen vieraan kodin siivoaminen ennen lähtöä on aina ollut mukavaa. Miksei se siivous tunnu yhtä mukavalta omassa kodissa? 😉