Aamun Twitter-virtaa purkaessa huomasin rehtorin pohdiskelevan, tulisiko rekrytoinnissa käyttää opetusnäytettä. Yliopiston viroissa tämä on käytössä ja olen itsekin antanut näytteen 10 vuotta sitten pyrkiessäni melko arvostetun lukion virkaan. Kokemuksesta oppii ja siksi halusikin blogata muutamia ajatuksia jatkopohdintaan.
Meitä oli kolme ehdokasta, jotka kaikki antoivat näytteen eri kielioppiasian opettamisesta. Aiheet olivat partisiipin perfekti (ymmärrys ja soveltaminen riittää nykyään), s-passiivi ja kolmatta aihetta en enää muista. Miksi näyte koski eri kielioppiasiaa? Eivätkö erot olisi tulleet parhaiten esiin kun ehdokkaat olisivat käsitelleet samaa aihetta? Aiheiden tulee olla yhtä vaikeita, jos halutaan selvittää eroja hakijoiden välillä hiemankaan objektiivisesti.
Arvosteluraadissa oli edustajia oppilaskunnasta sekä pari aineenopettajaa. Täysin outoa ihmisporukkaa on vaikeaa ottaa toimintaan mukaan, jos heidän nimiään ei tiedä. Siispä nimilaput pulpetille, jotta tilanteessa näkyy myös opiskelijoiden huomioiminen ellei oppitunneille haeta luennoitsijaa.
Olin valvonut edellisen yön silloin puolivuotiaan lapsen kanssa, joten en missään nimessä ollut parhaassa iskussa. Jos nyt saisin näytteen antaa, varmistaisin sen, että edellinen yö on hyvin nukuttu. Laittaisin alkuun pyörimään tekemäni kielioppivideon, keskeyttäisin sen välillä varmistaakseni ymmärtämisen ja loppuaika olisikin aiheen syventämistä yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Jos itse rekrytoisin väkeä opettajakuntaan, selvittäisiin ehdokkaan taustat bloggaamisen ja muun sosiaalisen median suhteen. Pätevyys on tärkeää tarkistaa, mutta sitäkin tärkeämpää on selvittää, miten ehdokas toimii työyhteisössä. Ehdokkaan rehtori on yksi tietolähde, mutta yhtä hyvin voisi jututtaa läheistä työkaveria.
Tornada's Blog 