Osallistuin vesoon viime lauantaina 1.2., jonka aiheina olivat työhyvinvointi sekä vuoden 2016 mukanaan tuomat haasteet. Arto Pietikäinen aloitti koulutuksen johdattamalla osallistujat joustavaan mieleen sekä tietoiseen läsnäoloon. Huomasin jälleen kerran, miten rauhoittumiselle sekä Mindfulnessille pitää, ei pitäisi, raivata enemmän aikaa sekä luokassa että kotona. ”Opettajan työaika ei riitä, mistä se on pois”, kysyi Pietikäinen osuvasti näyttäen myös kuvaa, jossa mies on kävelyllä mäyräkoiransa kanssa. Koira nauttii luonnosta kun taas miehen pää on täynnä työhön liittyviä ajatuksia. Niin tuttua itsellekin.
Tietoisuustaidot merkitsevät siis kykyä olla läsnä hetkessä. On tärkeää vähentää ajatusten ja tunteiden ylivaltaa ja niiden sijaan perustaa käyttäytyminen omien arvojen pohjalle. Pietikäinen kehoitti määrittelemään omat arvot sekä toteuttamaan arvotekoja tietoisesti, jolloin arvoja voidaan käyttää ohjaamaan tavoitteita sekä päivittäistä käyttäytymistä. Tekomme siis heijastavat arvojamme, armottomasti.
Osuutensa lopussa Pietikäinen näytti hienon videon, Small pleasures, joka kiteytti luennon sanoman hienolla tavalla. Nyt pyrin kytkemään autopilotin päältä joka päivä sekä tekemään jotain uutta ja vastakkaista arjen vastapainoksi. Pieniä, mutta hyvin virkistäviä asioita. Minä itse olen vastuussa omasta hyvinvoinnistani, tunteistani sekä arvovalinnoistani.