Lähtötilanne:
Kurssi RUB2 eli Arkielämää Pohjoismaissa
oppitunteja 15*75 minuuttia + valmisteleva + koe
ryhmä 33 opiskelijaa, joista kaksi keskeytti
Portfolio:
valitse 4 kappaletta + tee 2 sanakoetta Moodleen
työstä 4 teemasanastoa ohjeiden mukaan
palauta 3 kielioppitenttiä Moodleen (määräysmuodot, sivulauseen sanajärjestys sekä adjektiivien vertailu)
palauta 2 luetun ymmärtämistä
palauta 2 ainetta korjattuina
palauta 2 kulttuuriin liittyvää tehtävää (toinen kirjasta, toisessa piti vierailla kirjastossa paikallisen Pohjola-Norden järjestön järjestämässä valokuvanäyttelyssä Sweden panorama)
Olen pitänyt kurssin monta kertaa ja nyt halusin kokeilla jotain muuta. Pia Ahlberg esitteli Facebookin ryhmässä TVT kieltenoopetuksessa toimivalta vaikuttavan mallin portfoliotyöskentelylle ja hänen positiivisten kokemusten ansiosta uskaltauduin kokeiluun, vaikka aluksi kauhistutti. Toin tämän avoimesti ilmi kurssin alussa ja pyysin ymmärrystä oppilailta. Osalta sitä kurssipalautteissa sai, osalta ei. ”Kokeiluja tulee ja kokeiluja menee… samaan pyrittiin myös matematiikan kurssilla. Ideana hyvä, mutta on vaikeaa päättää, mitä tekee ja milloin…”
Sovimme ryhmän kanssa, että kerran viikossa on kielioppitunti, jolloin keskitytään pääasiallisesti vain siihen. Kurssin loppupäässä oli pakko ottaa kaksi lisätuntia kielioppiin, mutta muuten tämä toimi oikein hyvin. Keskeisimmät kielioppiasiat testasin Moodlessa kotitenttien avulla, joissa sai hyödyntää kielioppia. Siitä huolimatta harva sai täysiä pisteitä, vaan pikemminkin adjektiivien vertailusta sekä sivulauseen sanajärjestyksen tenteistä oli monella haastavaa saada 70% oikein. Siitäkin huolimatta, että lisäsin yrityskertoja kolmesta rajattomaan ja annoin henkilökohtaista palautetta aina tarvittaessa.
Kaksi perjantai-iltapäivää olin koulutuksissa, mikä on erittäin harvinaista herkkua tänä päivänä. Tällöin ryhmä työsti teemasanoja (vaatteet sekä ihmiskeho) yhdessä kuvaamataidon opettajan kanssa. Luokan takaseinälle ilmestyikin hienoja ja värikkäitä miellekarttoja. Muut kaksi perjantai-iltapäivän tuntia sekä osan kokeen aikaisesta tunnista käytimmekin kuuntelujen tekemiseen kielistudiossa omassa tahdissa.
Ahlbergin kokemuksia mukaillen ryhmä työsti 4 teemasanastoa (perhe, ihmiskeho, vaatteet ja asuminen) laatien ensin omat sanalistat tärkeimmistä sanoista taivutuksineen. Opiskelijat laativat näistä miellekartat tai vapaamuotoiset esitykset oman mielenkiintonsa mukaan. Tämän lisäksi heidän tuli kirjoittaa jokaisesta teemasta vähintään 10 lausetta, joissa teemasanastoa tuli hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti. Taso vaihteli: ”Min farmor är 60 år gammal… Min syster är 15 år gammal… Min lillasyster är glad, lat, pratsam och mörkhårig.”
Teemasanojen lisäksi opiskelijat saivat valita oman mielenkiintonsa mukaan 4 kappaletekstiä. Näistä viimeinen tehtiin loppuun ns koetunnilla, jolloin otin vastaan portfolioita samalla kun oppilaat työstivät viimeistä kappaletta sekä teemaa kuunteluineen. Opiskelija täytti viimeisellä tunnilla myös oppimispäiväkirjan, jossa hän arvioi työskentelyään.
Oppilaiden palautteita:
–
”En tykännyt. Tekemistä oli liikaa ja aluksi homma oli epäselvä. Tämä kyllä selkiintyi myöhemmin. Olisi hyvä olla lista paperilla, mitä tulee tehdä ja missä aikataulussa.” (opettaja pyrkii paperittomuuteen Moodlen käytön myötä 😉 )
”portfoliolla ei pysty kunnolla arvioimaan osaamista”
(eri mieltä. Osaaminen ilmenee selkeästi siinä, miten tehtäviä tehdään.)
” parantamisen varaa olisi, että tekisi tehtävät heti eikä viime tingassa”
” en voi suositella, koska on raskasta”
(moni opiskelija jätti tekemisen viime tinkaan, vaikka työskentelyä pyrittiin rytmittämään Moodlen avulla)
” en ymmärrä, miksi näitä vaihtoehtoisia opiskelutapoja tuputetaan, kun Suomessa muutenkin on hyvä oppimistaso… mutta oli kyllä ihan kivaa vaihtelua, tosin toivon, että seuraavat kurssit taas jatkuisivat sillä samalla vanhalla tyylillä, se on minusta oikein hyvä… teemasanasatojen opiskelu oli ihan mukavaa”
+
”huomasin sanojen ja lauseiden jäävän mieleen. Myös taivutusluokat jäivät hyvin mieleen mindmappeja ja taivutuksia tehdessä. Opiskelumenetelmä oli parempi ja virkistävämpi kuin ensimmäisellä kurssilla.”
”tavallaan tämä oli hyvä idea, koska tämä oli vapaampaa. Paljon paritöitä ja kaiken tekemiseen annettiin tarkat ohjeet, mutta toisaalta portfoliossa oli hirveästi tehtävää ja yht’äkkiä ne kaikki kasaantui. Hyvin tästä selvisi. Oli kiva kun ei ollut koetta, mutta kuitenkin koko ajan tuli vähän väkisinkin luettua.”
” Ajatus oli outo, mutta kun portfoliota alkoi tehdä, paljastui, ettei se nyt niin hankala ole tehdä. Suurin muutos työskentelytavoissani tapahtui teemasanojen kohdalla. En aio enää opetella niitä tylsästi toinen puoli peitettynä, vaan työstän niitä jotenkin mielenkiintoisemmin ja luovemmin.”
” Olen oppinut kantamaan vastuuta omasta opiskelustani.”
”Kaiken kaikkiaan kurssi oli todella opettavainen, vaikkei koetta ole. Portfoliota tehdessä joutuu työstämään tehtäviä, sanastoa ja kielioppia paljon ja asiat palautuvat huomaamatta mieleen. Voisin suorittaa toisenkin kurssin näin.”
”Piti todellakin tehdä töitä, että pääsee kurssita läpi eikä vaan päästä läpi koetta ja käydä istumassa tunneilla.”
” Voin suositella. Se on aikaa vievää, mutta palkitsevaa.”
”On hyvä, ettei kurssia pääse läpi vain käymällä tunneilla ja pääsemällä läpi kokeesta, tekemättä muuten mitään. Tällä kurssilla piti tehdä kunnolla töitä, että pääsee läpi. Ja se oli hyvä oppimisen kannalta sillä kyllä uskon, että tällä kurssilla kaikki ovat oppineet ainakin jotain, koska tehtäviä on pitänyt tehdä monipuolisesti.”
Opettajan ajatuksia:
Monella opiskelijalla oli käytössään vanha kirja. Nyt se tuli hyötykäyttöön, koska jokaisen tuli työstää teemasanoista oma käsitekartta, sanalistat taivutuksineen sekä vielä erikseen omat lauseet. Tämän lisäksi merkitsin itselleni muistiin ko. oppilaat, jolloin vaadin, että tehtävät tehdään erilliselle paperille tai vihkoon. Kieltä oppii vain tekemällä ja yrittämällä.
Moodlen tms avulla työskentelyä on helppo rytmittää ja osan portfolioon kuuluvista töistä voi helposti palauttaa sinne. Palautusten ulkoasu vaihteli suuresti hienoista koonneista värikkäine kansikuvineen vihosta revittyihin papereihin. Osa portfolioista oli tehty vihkoihin, mikä toimi hyvin kunhan opiskelija oli selkeästi merkinnyt, mitä mistäkin löytyy. Teemasanojen työstössä oli hyödynnetty myös esitysohjelmia, joiden valokuvat oli kuvattu paikallisissa liikkeissä. Tämä oli hyvä osoitus siitä, miten opiskelijoilta löytyy luovuutta kun heitä siihen rohkaisee!
Kurssin 18 tuntia tulivat tehokkaasti käyttöön, koska ns koetunnitkin sisälsivät työskentelyä. Kammoksuin turhaan etukäteen portfolioiden tarkastamista. Jokaiseen työhön oli mielenkiintoista tutustua ja samalla sain arvokasta tietoa opiskelijasta taustoineen sekä hänen omine ajatuksineen. Suuren ryhmän opiskelijat tulivat tutuiksi, mikä helpottaa yhteistä työskentelyä tulevilla kursseilla. Tämän kokemuksen jälkeen olen jälleen hieman viisaampi, ainakin seuraavalla kerralla kun aloitamme kurssin suorittamista portfolioilla.