Tasapäistämisestä suvaitsemattomuuteen

Perheemme nuorimmainen, esikoululainen, osallistuu tällä viikolla uimaopetukseen. Hienoa, ettei kriisikaupunkimme ole vielä säästänyt tässä asiassa vaan kaikille kaupungin eskarilaisille tarjotaan uimaopetusta. Hyvä niin.

Ihmetystä herättää kuitenkin se, että kaikille lapsille tarjotaan aivan samat alkeet,vaikka esimerkiksi puolet lapseni ryhmästä osaa uida. Siellä he puhaltelevat vesikuplia ja harjoittelevat myyrää ja koiraa vaikka he osaisivat uida aikuisten altaassa valvotusti. Olisiko ollut suuri vaiva jakaa ryhmä kahtia ja eriyttää tärkeän taidon opetusta? Uimataidottomille oma pieni ryhmä, jossa ohjaajalle olisi enemmän aikaa lasta kohden sekä oma ryhmä uimataitoisille lapsille. Opetuksen laatua määrän sijaan.

Miten monesti olisin mielelläni jäänyt viikonloppuaamuna sängyn pohjalle nauttimaan sen sijaan, että olisin vienyt lasta / lapsia harrastuksiin. Vanhempien purressa hammasta on moniin harkkoihin lähdetty lasten ehdoilla ja nyt voin ilolla todeta, miten monipuolisesti jälkikasvuni liikkuu. Meitä samanhenkisiä vanhempia löytyy uimahalleilta ja kenttien laidoilta. Kaikki vanhemmat eivät edelleenkään sysää kaikkea opetusta päiväkodeille tai kouluille.

Eskarilainen on ollut syystäkin pettynyt uintireissuihin, vaikka mukavaa on ollut. Onko niin, että tarjoamalla kaikille samaa ja pakottamalla kaikki samaan muottiin saamme aikaan sen, ettei erilaisuutta nähdä hyvänä asiana. Ei ole suotavaa, että osa eskarilaisista osaa uida, koska heidän osaamisen huomioiminen vaatisi resursseja. Vanhempien lasten kohdalla ei ole ollut suotavaa, että he osasivat lukea ennen kouluun menoa tai että he laskivat innokkaasti matematiikan lisätehtäviä. Heidän eriyttäminen ja lisätehtävien / vastausten antaminen vaati kiireiseltä luokanopettajalta lisätyötä. Monien viestien jälkeen nämä asiat saatiin kuntoon tyydyttävällä tasolla. Jos asiaan panostettaisiin yleisesti, emme menettäisi niin monia lahjakkuuksia.

Jokainen lapsi ja nuori on hyvä jossain asiassa. Mikään erityislahjakkuus tai -osaaminen ei voi eikä saa olla toista arvokkaampi. Tukemalla jokaisen lapsen erityistä lahjakkuutta teemme näkyväksi osaamisen ja lahjakkuuksien suuren kirjon. Se auttaa meitä, aikuisia ja lapsia, myös suvaitsemaan toisiamme ja osaamistamme nykyistä paremmin. On totta, että resursseja on niukasti, mutta se ei saa estää meitä etsimästä järkeviä toimintaperiaatteita. Moni asia on loppujen lopuksi viitseliäisyydestä kiinni. Nykyinen tasapäistämisen kulttuuri johtaa vain suvaitsemattomuuteen meidän jokaisen erilaisuutta kohtaan.

Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s