Surevan kohtaaminen

Hyvien ystävieni elämä romahti vuosi sitten harmittomalta vaikuttaneen kolarin jälkeen. Rakkaudella odotettu lapsi menehtyi ja äitiysloma alkoi ja päättyi ilman elävää lasta. Kaiken surun keskellä piti hoitaa paljon käytännön asioita viranomaisten kanssa. Vuosi tapahtuman jälkeen ystäväni kirjoittaa, miten tuntui hyvin yksinäiseltä ja tyhjältä sillä juuri kukaan ei uskaltanut ottaa yhteyttä. Eivät edes ne henkilöt, joita he olivat pitäneet hyvinä ystävinä. Itse hän ei surun murtamana jaksanut olla aloitteellinen osapuoli, ymmärrettävästi.

Muistan pohtineeni kuumeisesti, miten voisimme ilmaista osanottomme valtavaan suruun. En osannut soittaa sillä sopivia sanoja ei ollut olemassa näin suureen menetykseen. Ystäväni toteaakin, ettei hän olisi jaksanut vastata puheluihin. Sen sijaan hän toteaa tekstiviestin olevan hyvä tapa ottaa yhteyttä ja osoittaa ettei surevaa olla unohdettu. Pelkästään sanat ”olet/te mielessäni” riittävät. Turhat kliseet tyyliin ”kaikella on tarkoituksensa” jne voi jättää sanomatta sillä ne loukkaavat. ”Jos et tiedä mitä sanoa, ole hiljaa. Halaa sen sijaa”, neuvoo ystäväni.

Pahinta, mitä voit surevalle tehdä, on jättää hänet yksin. Etäisyyksistä huolimatta. On eri asia jättää sureva rauhaan kuin täysin ignoteerata tapahtunut. Suremme kaikki omalla tavallamme ja suru vie oman aikansa, mutta meidän kaikkien on tärkeää ymmärtää, ettei ketään saa jättää yksin. Surussakaan.

Vuosi tapahtuman jälkeen ystäväni miehensä kanssa ovat päättäneet selvitä. Suru on muuttanut heitä ja mitä tahansa heille vielä ilmaantuu, he selviävät siitä parhaansa mukaan sopeutuen. Ystäväni mukaan tapahtuneesta voi ja tuleekin puhua, sitä ei tarvitse sivuuttaa. He ovat oikeasti isä ja äiti, joiden rakkaaseen lapseen me muut emme koskaan saaneet tutustua.

Mitä minä sitten tein 700 km päästä? Viestittely Facebookissa ei tuntunut soveliaalta tapahtumasta kertovan päivityksen jälkeenkään. Löysin kauniin keraamisen enkelilyhdyn, jonne voi laittaa tuikun palamaan. Toivon pienen tulen liekin valaisevan pimeän keskellä ja antavan toivoa. Pieni ihminen, jota koskaan emme saanut tavata, muutti vanhempiensa lisäksi monen muun ajatusmaailmaa. Mitä kaikkea hän olisi saanut aikaan, jos hän olisi saanut elää.

Kiitos rakas ystäväni, että suuresta menetyksestä huolimatta jaksoit kuvata selviytymistänne. Meille ympärillä oleville jäi paljon opittavaa ja parannettavaa omassa käytöksessämme. Kovasti voimia ja virtuaalihaleja. Olette paljon mielessämme ja puheissamme, kaikki kolme.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s